Tyyntä myrskyn edellä

Niin sitä on jo yli viikko vierähtänyt täällä oloa. Kuusi kuukautta ei loppupeleissä todellakaan ole pitkä aika; n. 24 viikkoa, joista jo yksi on takana. Tiistaina ja keskiviikkona pidimme ravintolan kiinni, joten illat olivat vapaat päivien lisäksi, sillä hotellin ainokaiset asukkaat lähtivät maanantaina. Maanantain olisimme olleet illan myös kiinni, mutta sunnuntain asiakasryhmästä osa halusi tulla syömään uudestaan myös maanantaina, ja Tony lupasi, että se käy. Ruuatkin he tilasivat etukäteen, jälkiruokaa lukuun ottamatta. Maanantaina hotellin ovelle ilmestyi myös kaksi naista, jotka olivat pyöräilemässä saarella. Lähes koko päivän satoi, joten he kaipasivat kuivaan suojaan. Heillä kävi tuuri, sillä ilman sunnuntaina pöydän varanneita asiakkaita olisimme olleet kiinni. Oman illallisemme jälkeen valmistauduimme Paulin kanssa illallistarjoiluun, mutta tällä kertaa minä sain hoitaa illan yksin. Ihan hyvin se sujuikin, sillä oli aika helppo ilta: kaikkien tilaukset juomia ja jälkkäreitä lukuun ottamatta tiedettiin etukäteen :D Paul kävi välillä katsomassa, että kaikki oli hyvin ja auttoi sitten laskutuksen kanssa ja loppusiivouksessa. "Töistä" pääsin siis kutakuinkin jo klo 21. :)

Tiistai meni varsin pitkälti sängyssä maaten ja Netflixin Hemlock Grovea katsoessa. Taisin poistua huoneesta vain illalliselle, jonka Paul oli poikkeuksellisesti kokannut. Ruuan jälkeen suurin piirtein toivottelimme hyvät yöt, sillä ravintola tosiaan oli kiinni ja kukin vetäydyimme omiin oloihimme.

Keskiviikko vaikutti jo lupaavammalta, sillä ei satanut ainakaan heti herättyäni. Päinvastoin aurinko taisi pilkistää pilvien takaa. Ampaisimme siis Obin kanssa pihalle, sillä yksi päivä makoilua sai riittää minulle. Plus netti takkuili, joten en voinut oikein muutakaan tehdä :D

Kävimme siis tekemässä pienen lenkin sateen uhallakin. Kiersimme Pennyghaelin Kartanorakennuksen ohitse. Rakennus on aika surullisen näköinen, rappeutunut, hylätty ja romahtamispisteessä. Se on kyllä melko kaunis ja kauniilla paikalla. Meidän tuurillamme kuitenkin takaisintulomatkalla alkoi sataa, taas. Illallisen jälkeen kuitenkin taivas oli täysin pilvetön ja aurinko paistoi. Päätin siis lähteä toiselle lenkille ruuan jälkeen nauttimaan auringosta. Tällä kertaa jätin kuitenkin Obin kotiin. Aloitin lähtemällä kävelemään taas Bunessan suuntaan kasvot kohti aurinkoa. Huomaa taas, että alkaa olla kevät ja aurinko alkaa lämmittää, sillä meikäläisen nassuun ilmestyy enempi pisamia...

Päätin kuitenkin poiketa reitiltä ja läksin tassuttelemaan niitylle päämääränäni kiivetä kukkulalle, joka kylpi auringonvalossa ihastelemaan maisemia. Seurailin lehmien tekemiä polkuja ja välillä kun tuli oikein mutaista, jouduin poikkeamaan niiltä ja seikkailemaan kunnolla "off road"- meiningillä. Lopulta pääsin kuin pääsinkin kukkulan laelle ja törmäsin lähes 30- päiseen peuralaumaan. Enkä edes oikeasti ollut kukkulan laella vaan vasta ensimmäisellä tasanteella. Peurat olivat onneksi haistaneet ja varmaan kuulleetkin tuloni, joten olivat enempi uteliaan varuillaan minusta kuin pelästyneitä. Karauttivat kuitenkin tiehensä, kun lähdin hitaasti lähestymään niitä. Loppujen lopuksi en kuitenkaan päässyt aivan harjalle asti, koska oli pakko kääntyä pois. En halunnut ottaa riskiä, että jäisin pimeään niille nummille harhailemaan. Lähdin siis hiljakseen laskeutumaan alaspäin ja kuljin koko ajan takaisin Pennyghaelin suuntaan. Kotiinpaluuni piti sisällään aitojen ylitystä, mudassa rämpimistä, kaksi pelästynyttä fasaania, jotka saivat oman sydämeni melkein pysähtymään, kun lehahtivat pellolta lentoon. Löysin kauniin ja syrjäisen paikan koukeroisten puiden, sammalen ja alppiruusujen keskeltä. Joku muukin oli sen todennut rauhalliseksi paikaksi, sillä sinne oli rakennettu lemmikkien hautausmaa. Tai ainakin toivon, että se oli lemmikkien... Yllätin myös ison karvaisen lehmän, jota en myöskään halunnut liiemmin häiritä, sillä se oli aika uhkaava isoine terävänoloisine sarvineen...

Löysin kuin löysinkin viimeinkin tieni kotiin ja juuri ajoissa. Ehdin vielä hotellin pihassa ihastella, kuinka aurinko vaipui vuorien taakse. Kotiinpäästyäni olin hikinen, mutainen, sukat märkinä ja erittäin hyvällä tuulella! :)

Pennyghael ilta-auringossa

Tänään torstaina oli Joyn syntymäpäivä. Aamu alkoi rauhallisesti ja hiljaisesti. Aurinko paistoi ja loch oli tyyni. Pesin vähän pyykkiä ja lähdin taas sateen uhallakin ulos Obin kanssa, sillä tiesin, että olimme lähdössä iltapäivällä Tobermoryyn syömään. Noh, kuten arvata saattaa, saimme sadetta niskaamme, mutta tällä kertaa se oli suhteellisen kevyttä tihkusadetta eikä sinällään haitannut. Näimme Obin kanssa myös poikivan lampaan. Emme kuitenkaan jääneet seuraamaan koko tapahtumaa vaan suuntasimme kotia kohti.

Kolmen aikaan lähdimme ajamaan kohti Tobermoryä.

Maisema hotellin pihalta :)

Tobermoryssä minä sain turreilla jonkin aikaa, kun muut hommasivat auton huoltoon. He etsivät minut käsiinsä sitten myöhemmin, kun olin pyörinyt aikani "pääkadun" kaupoilla. Menimme sitten yhdessä syömään. Ruoka ei ollut mitään kovin kummoista, mutta hauskaa meillä kuitenkin oli! Nämä ihmiset ovat aivan huippuja! Toivottavasti tunnelma myös pysyy samanlaisena, kun kiireinen kausi alkaa ja minä alan sählätä :D Ensi viikolla kaikki alkaa; hotelli tulee täyteen ryhmästä lintubongareita ja heille kuuluu aamiainen tottakai ja he syövät ravintolassa joka ilta. Nämä kolme päivää ovat olleet luksusvapaat! Saas nähdä, kuinka paljon ehdin Mullin saarta nähdäkään tänä aikana! Nyt, hyvää yötä! Minä yritän saada unta täällä kammottavien natinoiden ja rapinoiden ja naputusten keskellä...

Tobermory