Matka kohti suurta tuntematonta!

Jos ei oteta huomioon matkaa Hämeenlinnasta Nurmijärvelle, reissuni alkoi lähtemällä Helsinki-Vantaan lentokentälle keskiviikkoaamuna klo 05:30. Iskä ja Siru saattoivat minut matkalle <3

Lennon Amsterdamiin oli tarkoitus lähteä klo 07:00, mutta juuri ennen lähtöä kapteeni kävi ilmoittamassa, että joudumme odottamaan tunnin verran, sillä Amsterdamissa oli liikaa sumua, jotta lentokenttä olisi voinut operoida kunnolla kaikkia lentoja. Juuri ennen kuin tunti tuli täyteen, kapteeni tuli ilmoittamaan, että joudumme odottamaan vielä toisenkin tunnin! Hurraa, hyvästi jatkolento Glasgowhun, sinne suunniteltu tapaaminen, suunnitellut juna- ja lautta-aikataulut!

No, asialle ei voinut mitään, joten olin vain lievästi paniikissa ja vain siksi, että mitäs nyt? Mitä tapahtuu matkatavaroille? Joudunko ostamaan uuden lipun? Joudunko jäämään yöksi Glasgowhun tai Obaniin? Kuka maksaa? No, okei, oli siinä jo aika monta asiaa, joista panikoida, mutta mieli rauhottui kyllä, kun lentoemäntä kertoi, että Glasgowhun lentää useita koneitä vielä. Enköhän siis ehtisi myöhäisempään junaan ja sen kanssa vielä viimeiseen lauttaan. Perille pääseminen vain ottaisi pikkusen enempi aikaa...

Viimeinkin Amsterdamissa! Otimme aikaa kiinni miltein tunnilla, ja koska me emme voineet lentää Amsterdamiin sen sumun vuoksi, ei sieltäkään päässyt lentoja lähtemään ajallaan. En kuitenkaan ehtinyt alkuperäiseen Glasgown koneeseen vaan jouduin saapumaan Skotlannin maaperälle 3h myöhemmin. Ja minun tuurillani, voitte arvata, oli tämän kevään lämpöisin päivä. Tämähän oli periaatteessa oikein mukava tapa aloittaa tämä taipale elämästäni, tuli iloinen ja tervetullut olo! Ainoa pikkuseikka oli se, että olin Suomesta lähtenyt ylläni villasukat ja kumisaappaat, kaksi toppia, t-paita, paksu villatakki ja toppatakki päällä ja matkalaukut olivat täyteen pakatut! :D 

Pytinki Glasgowssa

Noh, koska minulla oli 3h aikaa ennen junan lähtöä ihan rauhassa kentällä kuorin itseäni kerroksista, vaihdoin kengät ja sain kuin sainkin ängettyä riisumani vaatekappaleet matkalaukkuun. Hyvä minä, jee! Ei muuta kuin arskat silmille ja taksia etsimään. Päätin investoida taksiin, sillä se oli mieltä jokseenkin rauhoittavampi ratkaisu; vieras maa, vieras kaupunki, kuumuus ja painavat matkalaukut. Jep, ei herkullinen yhtälö julkisilla liikkumiseen.

Maisemia junamatkalta

Taksisetä oli hirmuisen miellyttävä ja mukava eikä skottiaksentin ymmärtäminen ollut edes liian vaikeaa, yllättävän helppoa itse asiassa. Autolla siis aivan aseman eteen, kamat ulos, kiitos ja kumarrus. Astelin 17kg painava rinkka ja 12kg painava käsimatkatavara sekä valtava käsilaukku mukanani lippuluukulle ja sain itselleni lipun aina Isle of Mulliin asti eli se sisälsi sekä juna- että lauttamatkan. Laukut hetkeksi säilöön ja pieni kierros aseman ulkopuolella auringossa ja sitten takaisin asemalle kevyelle kenttälounaalle ja kahville! Oli melko huutava nälkä siinä vaiheessa. Syötyäni ja hyväksikäytettyäni asman WIFI:ta ilmoittamalla Suomeen, että selvisin Skotlantiin, suuntasin paikalliseen kemikalioon, Bootsiin, ostamaan tarpeellisia tuotteita, joista osa osottautui turhiksi, koska huoneeni on melkoisen loistavasti varusteltu! Matkaan tarttui myös eväät 3 tunnin junamatkalle. Alan miettiä euron ja punnan eroa vasta joskus myöhemmin... 

Vaikka olin varautunut sateiseen ja pilviseen keliin, joka odottaisi minua Skotlannissa, auringonpaiste ja lämpö eivät olleet yhtään hullummat, sillä junamatka Glasgowsta Obaniin on melko henkeäsalpaava, kun saa ihailla auringonvalossa kylpeviä vuoria! Yritin kuumeisesti napata valokuvia, mutta ei sitä fiilistä millään saa valokuviin tallennettua!

Hetki ennen
lautan lähtöä,
taustalla siintää
Mull.

Junamatka siis kului rattoisasti maisemia ihaillen, mutta tottakai kaikkiin junamatkoihin kuuluu, että samassa vaunussa on kamalalta haiseva juoppo sekä hyvin ärsyttävä lapsiperhe. 3 tuntia myöhemmin olin hyvin kiitollinen, että matka päättyi niin kauniit kuin maisemat olivatkin!
Hirveällä paniikkikiireellä ulos junasta ja kohti satamaa ja Mullin lauttaa. Hyvin nopeasti huomasin, että paniikkikiire oli turha, sillä minulla oli 15minuuttia aikaa selvitä n. 50 metrin matka lauttaterminaaliin. Josko matkastressi saisi jo laueta?

Määränpää lähestyy!

Sisälle lauttaan päästyäni jätin tavarani niille varatuille hyllyille ja suuntasin yläilmoihin kannelle raittiiseen ilmaan. Siellä viihdyinkin suurimman osan matkasta, lähestyvää ja hiljaa yöhön vaipuvaa Mullin saarta ihaillen. Meri-ilma ja -tuuli olivat ihastuttavan tuntuiset siinä vaiheessa, kun 16h matkustamista jokseenkin lyhyiksi jääneillä yöunilla oli takana. Nyt ei enää tarvinnut huolehtia oikeastaan mistään. Hotellin isäntä, joka oli luvannut minut tulla lautalta noutamaan oli aiemmin päivällä ilmoittanut, että tullee vartin verran myöhässä, koska heillä on pöytävarauksia illaksi ja hän on paikan kokki. Mutta siinä vaiheessa minulle se oli tuon taivaallista, olisin turvallisesti ja ennen kaikkea VIHDOINKIN päämäärässäni. Tai ainakin oikealla saarella. Tony kuitenkin oli minua jo odottamassa ja kurvailimme pitkin teitä kohti hotellia.

Perille päästyämme Joy ja hänen poikansa Paul olivat lopettelemassa ruokasalin siivousta ja tulivat tervehtimään minua.Tony ohjasi minut huoneeseeni ja mieleni olisi tehnyt huokaista suureen ääneen helpotuksesta - huoneeni on upea! Koko hotelli on muutenkin todella kaunis! Nautimme yhdessä kupit teetä, minkä jälkeen suuntasimme nukkumaan. Huolimatta pitkästä päivästä jaksoin purkaa laukut ja etsiä kaikelle paikat, mikä sinällään on minulle hyvin epätyypillistä, matkatavarat saattavat parhaimmillaan olla purkamatta viikon verran saapumisesta- joskus ehkä ylikin! Olisiko ensimakua uudesta alkavasta elämästä? ;)
Viestit äitille ja iskälle, että tuhlaajatytär on saapunut turvallisesti perille, ja sukkana nukkumaan! Täytyy sanoa, että uni maistui niin kuin se maistuu nytkin!
Seuraavassa teksissä kerron ensimmäisistä päivistä The Pennyghael Hotel:ssa.

Mun huone!

Kauniita unia!