Hilleroisen Retket

Hahaa, sainpas itseni istahtamaan ja kirjoittamaan!

Touko- ja kesäkuu ovat menneet aivan siivillä! Täällä on ollut helteistä ja aurinkoista koko kesäkuun, mikä on kuulemma ensimmäinen kerta 40 vuoteen! Irlanti kokee melkoisia sääilmiöitä: marraskuussa oli hurrikaani, maaliskussa oli lumimyrsky ja nyt hellejakso.

Sääilmiöstä on siis tullut otettua kaikki irti. Kun hellejakso alkoi, minäpä päätin vihdoin suunnata tekemään ensimmäisen päiväretkeni pyörällä. Ja koska ei voi aloittaa kevyesti, päätin heti pyöräillä 13km vuorten ylitse toiselle puolelle, tehdä 13km vaelluslenkin ja sen jälkeen pyöräillä 16km takaisin kotiin kiertotietä, koska ei pystynyt enää menemään aivan suoraan vuorten yli. Täytyy sanoa, että sitä oli kyllä melkoisen väsynyt mutta järkyttävän onnellinen sen retken päätyttyä. Ja täynnä energiaa! Upeat maisemat, auringonpaiste ja lämpö, hiki iholla, eväät repussa ja vapaus tehdä koko reissu tai vain osa. Tuli kyllä niin voimaantunut olo sen jälkeen! Ja vaikka luulin, että olisin aivan poikki seuraavana päivänä ja että joka paikkaan olisi sattunut, niin valehtelematta ei kyllä oikeastaan tuntunut missään! Ja tästä olin äärimmäisen yllättynyt. Siitä huolimatta tarjosin itselleni palkkioksi hieronnan Day Spassa.

Slieve Mish- vuorten keskeltä ennen matkaa alas

Vanha hautausmaa kävelyreitin varrella.

 Vaellus oli nimeltään Keel Uphill Downhill Loop Walk ja se sisälsi niin pellon viertä kuin joen reunaa, asfalttiosuutta ja nummipolkuakin. Eli kaikenmoista maastoa ja maisemaa, eäimiä eikä oikeastaan juuri yhtään ihmisiä. Pienen kesäsateenkin ehdin niskaani saada, mikä ei oikeastaan haitannut yhtään vaan oli oikeastaan aika tervetullut hikoilun keskellä.

Keel Walk:in asukkaita

Taru! Lähes 16 vuotta ystäviä <3

Ha'Penny Bridge Dublinissa

Seuraavalla viikolla lähdin retkelle Iloiseen Dubliniin. Tämän retken tein bussilla, vaikka työkaverit kysyivätkin että meinaanko pyöräillä. Dublinin retken syy oli sosiaalinen: ystäväni Taru oli työporukan kanssa Dublinissa aamupäivän, joten se oli riittävä syy lähteä aamulla 5:30 bussilla köröttelemään kohti itärannikkoa ja pääkaupunkia. Sää suosi jälleen, ja retki oli erityisen onnistunut! Oli ihana nähdä omaa ihmistä, ja shoppailla vähän isommissa ympyröissä. Vaikka kotiin päästyäni olin jokseenkin rätti, oli se sen arvoista! Vieläkään ei kyllä tullut käytyä Guinness Storehousessa. Ehkä seuraavalla kerralla, kun joku tulee käymään täällä. Se jotenkin vaikuttaa sellaiselta paikalta, että sinne pitää mennä hyvässä seurassa!

Tässä kesäkuussa on tullut hyödynnettyä kirjastoa täällä Traleessa. Olen lukenut kirjoja, jotka jo on joskus tullut luettua, mutta myös uusia tarinoita. Toki kirjailija on tähän mennessä aina ollut sama, luottoviihdyttäjä jo 15vuoden ajan: Nora Roberts. Mikäs sen mukavampaa aurinkoisina hellepäivinä kuin lukea vähän murhilla tai mystisillä seikkailuilla terästettyä romantiikkaa!

Dublinin reissun jälkeen pidin vähän hiljaiseloa retkistä, vaikka suunnitelmia pyöri päässä jatkuvasti. Yksi lukemistani kirjoista sai minut jopa haaveilemaan retkestä Corfulle. Helteiset päivät, meri ja tuulenvire, lämpöiset illat tähtitaivaineen... toimisi. No, ei ehkä tänä vuonna mutta kenties joskus.

Vaikka hellettä piisaa ja syksy tuntuu kaukaiselta ajatukselta, niin on se pyörinyt mielessä jo keväästä asti. Hirvittää nimittäin ajatella ilmojen viilenemistä, mikä tuo myös tämän kämpän viilenemisen. Vaikka tämä +28 astetta makuuhuoneessa on parempi kuin sen +13 niin on se vähän liikaa.. eli olen myös pitänyt silmällä uusia vapautuvia asuntoja. Vuokrasopimukseni päättyy elokuussa, jolloin se on uusittava jälleen kuudeksi kuukaudeksi, jollen sitten muuta muualle. Mielelläni muuttaisin muualle, mutta mitään oikein houkuttelevaa ei ole vielä tullut. Yksi asunto olisi ollut täydellinen! Se oli alueella, josta olen haaveillut koko kevään, ja kävinkin katsomassa sitä. Upea! Ainoa ongelma oli vähän saamaton kämppis, joka huolehti vuokraamisesta ja näytöistä. Kaikesta päätellen kämppä on vuokrattu, mutta ei minulle. Jätkästä ei saanut kunnolla irti informaatiota, eikä myöskään vastauksia viesteihin. Ehkä ihan hyvä näin, voi olla että olisi ollut hiuksiarepivää asua kyseisen ihmisen kanssa.

Slieve Mish & Brandon-  vuoret taustalla

Jännittäessäni - ja turhautuessani- asuntoa, päätin lähteä liikkeelle saadakseni ajatukset muualle. Niinpä hyppäsin urhoollisen ratsuni Freedomin selkään ja poljin 13km Glanageentyn virkistysalueelle, missä urheasti vaelsin 9km ylös rinnettä, alas laaksoon ja taas ylös toiselle puolelle ja jälleen alas lähtöpisteeseen. Korkeimmillaan oltiin 273m merenpinnan yläpuolella. Glanageenty oli huikea!

Sen sanotaan olevan mysteerien, myyttien ja kansanperinteen aluetta, eikä suotta. Paikassa oli hämmentävää ja ihastuttavaa imua, joka kutsui vaeltamaan aina vain edemmäs. Tunsin oloni voimakkaaksi, itsevarmaksi ja onnelliseksi. Tunsin outoa yhteyttä alueeseen, mikä tietysti sai oloni tuntumaan hölmöltä varsinkin, kun mutkan takaa tupsahti niityllinen lehmiä, mikä muistutti että alueella asuu ihan tavallisia ihmisiä. Mutta kokemus oli ehdottomasti kaiken kiipeämisen ja hikoilun arvoista. Olisin voinut tuijottaa edessäni avautuvaa maisemaa Kerryn vuoristoihin ties kuinka kauan, henkeäsalpaavaa! Varsinkin henkilölle, joka on kasvanut peltojen ja metsien ja kaupunkien keskellä ja nähnyt tuntureitakin vain muutaman kerran elämässään. Sanat eivät vain riitä kertomaan sitä tunnetta, joka nousi tajutessani, että tämä on minun kotini tällä hetkellä. En tiedä, voisinko enää vaihtaa sitä maisemaa ja mahdollisuutta toiseen.

Ehkä Glanageentyn mystinen tunnelma johtui juhannuksesta, sillä oli juhannuspäivä, kun retkeilin siellä. Juhannus noin muuten meni aika hissukseen. Olin kyllä vapaalla, mutta lähinna nautin säästä ja kirjoistani. Taisinpa tehdä hyvää ruokaa ja juoda vähän viiniä. Päivän päätteeksi kävelin lahden rantaan katsomaan, kuinka keskikesän aurinko laski. Ja komeastihan se laski.

Blennerville

 Kaikkien noiden ihanien retkien jälkeen tein myös yhden vähän vähemmän ihanan retken paikalliseen ensiapuun tässä kuluvalla viikolla. Onnistuin töissä kippaamaan kulhollisen kuumaa keittoa suoraan kädelleni polttaen ranteen ja kämmenen. Tähän mennessä tämä taitaa olla ensimmäinen vakavampi vahinko, joka minulle on töissä tapahtunut. Ja nyt tarkoitan koko 10 vuotena, jonka olen työelämässä ollut. Enkä muista kyllä milloin olisin moista kipua tuntenut. Tatuoinnit sattuvat, mutta se on aivan eri asia, koska kipu lakkaa, kun neula nousee ihosta. Mutta tämä.. jösses!

Tällä retkellä oli täysikuu

Kolmen ja puolen tunnin EA:ssa odottamisen jälkeen aloin klo 1 yöllä tuntea oloni hölmöksi, sillä selvästi palovamma ei ollut niin paha kuin kuvittelin, ja toivoin vain että joku paketoisi sen oikein ja voisin mennä kotiin nukkumaan. Niin kävikin kuin hoitaja, joka oli katsonut sitä pian sairaalaan saavuttuani ja käskenyt odottamaan lääkäriä kysyi, haluanko kotiin ja tulla aamulla uudelleen. Näin tapahtui. 5h yöunien jälkeen suuntasin takaisin. Kämmen selvästikin oli selvinnyt tapahtuneesta ilma vammoja ja oli normaali aamulla. Ranne sen sijaan oli ottanut vähän enemmän osumaa, mutta eiköhän tässä hengissä selvitä. Nyt vain odotellaan, että parantuu.
Kivuliasta hommaa tämä palovammailu. En voi suositella.
Kätöseni epämukavuudesta huolimatta en suostunut jäämään sisätiloihin vaan päätin vihdoinkin tänään suorittaa retken, jota olen odottanut pitkään: hyppäsin bussiin ja suuntasin Dingleen!
Dingle on kalastuskylä, ja keskellä suosittuja matkailukohteita ja nähtävyyksiä, ja on itsekin sellainen. Siitä tulee minulle mieleen Hanko.
Viimeksi Dinglessä ollessani 8 vuotta sitten en ehtinyt kauheasti nähdä itse kylää, joten nyt pyhitin päivän vain tallusteluun, nautin hyvän lounaan ja fiilistelin tuota kiireistä ja ihmisiä kuhisevaa pikkukylää. Turisteista huolimatta Dinglessä on oma rauhallinen ja onnellinen auransa. Ehkä suuntaan sinne vielä uudelleen tässä kesäkaudella, mutta ehdottomasti haluan nähdä millainen paikka on, kun turistivirrat lakkaavat ja hiljenevät. Päivä oli kaikin puolin onnistunut ja täydellinen. Hienoinen pettymys tuli, kun bussi kotiin oli hajonnut matkalla ja siten 45 minuuttia myöhässä... jos olisin meedio, olisin sen tiennyt ja nauttinut satamassa käyskentelystä ja ihmisten katselusta. Oli myös ihastuttavaa nähdä, kuinka paikalliset alkoivat illan saapuessa kerääntyä paikalle lauantai-illan viettoon.
Melkein olisi tehnyt mennä mukaan ilonpitoon! Mutta kyseessä oli päivän viimeinen bussi.
Meedioista puheen ollen! Käväisin yhden puheilla, mikäs sen hauskempaa kuin tunnelmallinen pikkukylä ja aito irlantilainen meedio!Siitä huolimatta, että tingin hinnan 50 eurosta 15 euroon enkä siis saanut yhtä kattavaa luentaa, täti kertoi aika jännittäviä asioita. Taidan kyllä pitää ne omana tietonani.

Siinä tämänhetkiset retket ja kuulumiset. Työrintamalla menee tasaisesti, kesä on ollut kiireinen ja kiireisemmäksi muuttuu. Eipä siitä oikein osaa sanoa muuta kuin että pidän siitä. Töissä siis sujuu hyvin, retkipäivät tuottavat iloa ja sisältöä elämään. Sosiaalinen elämä on vielä melkoisen vähäistä, ja tämän päiväinen retkeni sai minut melankoliseksi, koska olisihan se nyt ihanaa, että ympärillä olisi niitä omia ihmisiä ja oma sosiaalinen verkosto. Onneksi on sosiaalinen media.

Bubbles

Näihin kuviin ja tunnelmiin!

Suomi-loma

Pistäydyinpäs tuossa huhti-toukokuun vaihteessa Vappu-lomalla Suomessa. Reissuagendassa olivat polttarit, ristiäiset, vappukarkelot ja yksi tutkintokonsertti karonkkoineen. Eli kiirettä piti.
Ennen matkaa tulin mukavasti jonkin asteiseen flunssaan, jee! Ilmeisesti kehoni joutuu käymään läpi kaikenlaiset taudit ennen kuin se tottuu uuteen ympäristöönsä. Ensin lähti ääni ja tuli yskä, sitten alkoi nenä vuotaa ja oli yskä ja matkallelähtöiltana kaikki huipentui korvatulehdukseen. Korvatulehdukseen! En edes muista milloin minulla olisi viimeksi ollut korvatulehdus...

Jotta riemu oli täydellinen, minulla ei ollut suoraa lentoa vaan yksi välilasku. Täytyy myöntää, että en ole ihan hetkeen tuntenut sellaista kipua, minkä lentokoneen laskut saivat aikaiseksi. Se ei ollut sietämätöntä, mutta jotain outoa ja uutta... Eikä Dublinin lentokentällä tietenkään myyty ibuprofeiinia(buranaa), sillä se on "apteekkituote", mutta kemppari myi kuitenkin Aspiriiniä ja Panadolia. Oli kyllä kuitenkin helpotus saada edes jotain kipulääkettä, ja kun viimeinkin pääsin Helsinkiin ja äitin autoon, varasin ajan Lahden terveystaloon. Lääkärikäynti ja antibioottikuuri 110€. Se siitä lomakassasta...
Antibioottikuuri oli helpotus, mutta faktahan oli se, että tiedossa oli 3 hipat sen viikon aikana. Lääkäri tunsi tuskani, mutta onneksi kyseinen antibiootti ei yhdistettynä alkoholiin vaikuttanut mitenkään radikaalisti olemukseeni vaan pystyin nauttimaan juhlinnasta. Onneksi missään vaiheessa ei ollut kyseessä mitkään ryyppäjäiset. Ollaan kai kasvettu aikuisiksi.

Ja perjantai-iltana äitin lämmittämä sauna helli myös flunssan ja koko yön ja päivän matkustamisen runtelemaan minua. Uni tuli kyllä nopeasti.

Lauantai alkoi melko aikaisella aamulla, kun kello 9 piti olla koolla yllättämässä polttarisankari. Päivän juhlakalun häitä tanssitaan huomenna, 19.5. Onnea Jaana&Juuso!
Oli kyllä kaikin puolin onnistunut ja iloinen päivä, kiitos järjestäjille! Yllättämisen jälkeen morsian pakkasi ohjeiden mukaan laukun ja me muut siemailimme kuohuviiniä. Tämän jälkeen suuntasimme kolmen auton karavaanina kohti Pornaisia ja Mil-Safaria. Retken kohokohta oli, kun morsian pääsi ajamaan aivan oikeaa panssarivaunua ja me muut heiluimme kyydissä. Aurinko paistoi, rapa roiskui ja tytöillä oli kivaa. Ennen matkan jatkamista saimme paistella makkarat kotatulilla. Tästä suuntasimme takaisin Lahteen, jossa meitä odotti paratiisi kaupungin keskellä. Meidän automme toki teki pienen kiertoajelun Mäntsälä Cityyn, jossa hankimme hieman matkaevästä(juotavaa), ja minun oli pakko saada Haribon Matador- mix karkkipussi. Ei ole parempaa. Kiitos sen, olen ollut kuukauden sokeri/karkkikoukussa!

polttareiden pukukoodi oli "suit up"

Lahden keskustan paratiisi osottautui Las Palmas- nimiseksi karaokebaariksi. Legendaarista. Karaokea n.klo 15 lauantai-iltapäivällä. Siinä on todellakin aivan oma tunnelmansa. Laulaa luikautettuamme mm. Volgan ja Pure korvaan mua- karaokeklassikot, suuntasimme päivälliselle ravintolaan. Syömisosuuden jälkeen minun päiväni alkoi olla lopuillaan, sillä muiden jatkaessa Kuhmoisiin mökkeilemään illaksi ja yöksi minulla oli seuraavana päivänä ohjelmassa kummipojan ristiäiset Espoossa. Yhdet caipiroskat ehti vielä jälkiruoaksi nauttia ja kuunnella, kuinka juhlakalu luennoi mm. trigonometriasta, derivoinnista ja ehkäisystä. Tämän jälkeen oli aika sanoa kiitos ja näkemiin ja toivottaa ystäville riemullista loppuviikonloppua. Itse vietin illan rauhakseen äitin kanssa kotosalla. Myös pikkuveli oli käymässä.

Sunnuntain retki kohti ensimmäistä kummin tehtävääni eli kastejuhlaa alkoi bussimatkalla Hämeenlinnaan ja pikkuveljen kanssa vuokravarastolleni rohmuamaan muutama laatikko matkaan.Tämän jälkeen vaatteiden vaihto vielä heidän kämpillä ja sitten lähdimme Elmon ja Jennan kanssa kohti Otaniemeä. Ristiäset alkoivat kello 14. Olimme paikalle n.14:02. Ei siitä sen enempää.
Kastetilaisuus meni nopeasti, ja omasta vauva sylissä- jännityksestäni huolimatta päivänsankari otti homman aika rennosti. Hänestä tuli komeasti Alvar Tapio ja uskon, että on nimensä mittainen mies! Koska kyseessä on perheenjäsenen vauva, normaaleissa olosuhteissa näkisin tuoretta kummipoikaani useammin, mutta nyt näin etätätinä, on varmasti nähtävä vähän enemmän vaivaa suhteen ylläpitämiseksi. Mikä lienee vain hyvä asia! En vain oikein tiedä suunnitelman toteutuksesta, sillä vihaan skypettelyä eivätkä Alvarin vanhemmat varmaan arvosta kauhean kauaa kaikenmaailman irlantiaiheisia lahjuksia :D
Ristiäisten jälkeen ilta sujui leppoisasti iskän ja Tuulan luona Nurmijärvellä saunoen ja varastosta rohmuamiani laatikoita läpi käyden.

Vappuaattona ohjelmassa oli käydä mummua moikkaamassa Karkkilassa, mikä oli ilmeisen mieluisa yllätys hänelle. Eikä varmaan pelkästään siksi, että veimme vappupizzaa yhteiseksi lounaaksi. Minustakin oli ihana nähdä häntä, tiedä taas, koska seuraavan kerran pääsemme tapaamaan.
Kyläilyn jälkeen iskä nakkasi minut Helsinkiin Puistolaan, jossa vietinkin loppulomani yksien parhaimpien ystävieni, Christan ja Mikon luona. Ensimmäisten kuulumisien jälkeen suuntasimme yhdessä Helsingin keskustaan ystävien luokse viettämään isommalla porukalla vappua. Laura oli järjestänyt melkoiset tarjoilut ja sivistyneesti nautimme kuohuviiniä ja herkuttelimme hyvällä ruualla. Oli kyllä rentouttavaa ja mahtavaa nähdä niin paljon ystäviä yhdellä kertaa!
Ja sama meno jatkui Vappupäivänä. Christa jäi kotiin leputtamaan ääntään ja me Mikon kanssa suuntasimme Munkkiniemeen vappusimalle ja -munkeille, ja jälleen pääsin viettämään laatuaikaa ystävieni kanssa. Totesin, että tuon kolmen päivän aikana, jonka Helsingissä vietin näin kyseisiä ystäviä enemmän kuin varmaan kuluneiden kahden vuoden aikana yhteensä! Munkkiniemessä munkkeilun jälkeen palasimme kotosalle tekemään tortilloja ja vain olemaan. Seuraavana päivänä Christalla oli tärkeä päivä tiedossa.

Keskiviikkona suuntasimme Christan kanssa yhdessä kohti Helsingin keskustaa, hän menossa valmistelemaan tulevaa tutkintokonserttiaan, minä vaihtaakseni junan bussiin mennäkseni moikkaamaan uudelleen Ninaa ja Alvaria Espoon Tapiolaan. Vietin heidän seurassaan hetkisen ennen kuin suuntasin LÄNSI-METROLLA (luit oikein!) takaisin Helsinkiin moikkaamaan Veeraa ja Topi-koiraa, joiden kanssa kävimme kahvittelemassa ennen Christan konserttia.
Konserttiin tuli vaikka ja ketä tuttuja ja rakkaita naamoja paitsi Christalle myös minulle. Keikka oli menestys niin kuin odottaa saattoi siitä huolimatta, että Christalla oli ääni poissa jonkin verran. Eipä tuntunut tuota ammattilaista haittaavan vaan täräytti itselleen tutkinnosta 5/5!
Lähdimmekin joukoulla juhlimaan jälleen kerran hyvin syöden ja juoden ja toistemme seurasta nauttien. Ilta venähti pikkutunneille asti, ja itselläni oli kentälle lähtö n. 5:30 aamulla.
Koneeseen päästyäni seuraava muistikuva oli siitä, kun laskeuduimme Oslon kentällä. Uni tuli siis melko nopeasti.

Reissu oli mitä parhain täynnä ihania ihmisiä ja tapahtumia, ja sain siitä energiaa pitkäksi aikaa. Kiitos rakkaat!Kunnes seuraavan kerran tapaamme!

Kevättä kohti

Hups, tovi taas vierähtänyt.

Edellisen tekstin ja tämän väliin on mahtunut paljon ja toisaalta taas ei oikein mitään. 

Emma- myrskystä ja lumesta Tralee selvisi kolhuitta, yhtenä päivänä oli vähän lunta maassa, mutta siinä kaikki. Koko kylä, ja koko maa oli kyllä aivan sekaisin siitä. Mikä tietysti ymmärrettävää, kun ei sellaisiin olosuhteisiin ole totuttu ja varauduttu. Työt jatkuivat kyllä normaalisti. 

Hyvää st. Patrickin päivää!

Nyt tosiaan on tullut jo 5 viikkoa töitä. Tosin minulta jäi koko viime viikko väliin sairaana olon vuoksi. Iski ehkä kamalin vatsatauti, mikä ikinä on ollut. Gastroenteriitiksi sen nimesivät ja antibioottikuurin lykkäsivät, mikä onneksi auttoi eli jonkinmoinen paha bakteeri minulla oli suolistossa, yök. Oli jokseenkin lohduton ja toivoton olo, kun sattui niin hemmetisti. Mutta kämppikset olivat onneksi tsemppaamassa ja onneksi viestittely sinne Suomeen on nykyään aika helppoa ja nopeaa. Tänään ensimmäistä päivää töihin taudin jälkeen ja olo on kuin olisin menossa ensimmäistä kertaa. Tajusin ennen kipeäksi tuloani, että olin ollut vasta kolme viikkoa töissä, mikä on lopun kaiken aika lyhyt aika. Mutta se tuntui paljon pitemmältä ja ruoskin itseäni, miksi en osaa ja miksi en ole jo oppinut. Toivottavasti en ehtinyt ihan unohtaa kaikkea tämän lähes puolentoista viikon poissaolon aikana. Toinen syy siihen, miksi tuntuu kuin olisin ensimmäistä päivää menossa on se, että sain vihdoinkin tilaamani polkupyörän! Enää ei tarvitse olla pyytelemässä kyytiä kotiin tai makselemassa taksia. Eli ensimmäistä päivää polkien töihin! Irlantilainen liikenne on ihan oma lukunsa, joten nyt vaan toivotaan parasta! :D

Nimesin sen "Freedom":ksi eli vapaudeksi liikkua itsenäisesti.

Pyhän Patrickin päiväkin 17.3. tuli ja meni. Satuin olemaan aamuvuorossa, jolloin olisin voinut lähteä illalla humpalle, mutta käveltyäni töihin, juostuani töissä ja käveltyäni osan matkaa kotiin ja kauppaan olin sen verran poikki kotiin päästyäni, että se juhlapyhä meni minulla illallisen ja elokuvan parissa itsekseni. Pääsiäinen meni myös vuoteessa, mutta onneksi lähes kivutta pitkääperjantaita lukuun ottamatta.

Mutta oli maaliskuussa iloisiakin tapahtumia. Saimme vihdoinkin neljännen asukin taloon. Hän on herttainen nuori irlantilaistyttö, opiskelija ja työskentelee aivan talomme vieressä, mikä on kätevää hänen kannaltaan. 

Minusta myös tehtiin kummitäti ensimmäistä kertaa elämässäni, kun perheeseen syntyi seuraava sukupolvi!

Muuta ei ole tainnut näihin kolmeen viikkoon ole tainnut kuuluakaan. Ehkäpä tämä tästä alkaisi luistaa pikkuhiljaa. Kevättä kohden mennään täälläkin, keltavuokkoja, leskenlehtiä, voikukkia ja narsisseja on näkynyt jo tovin. Vihdoinkin alkaa oikeasti vihertää kevään merkeistä. Ei muuta kuin eteenpäin ja uusia tuulia haistellen!

Ihanaa kevättä rakkaat siellä Suomessa (ja muualla)!

1. Luku

Jaaaaahas, täällä taas! Mistähän sitä alottaisi...
Olen ollut Irlannissa ja Traleessa nyt jo kolme viikkoa. Minulla on asunto kolmen kämppiksen kanssa, joista kolmas muuttaa sisään huomenna. Töissäkin olen ehtinyt olla jo yli viikon. On aika alottaa elämänrytmin löytäminen. Mitä ikinä se sitten onkin.

Työ Ballyseede Castlessa on mielenkiintoista, jännittävää ja erilaista. Kaikki työkaverit, jotka olen tähän mennessä tavannut ovat kannustavia ja ystävällisiä. Ikäjakauma on vähän erikoinen: suurin osa tarjoilijoista on college-ikäisiä eli 19-23- vuotiaita nuoria naisia. Loppuosa onkin sitten hieman vanhempaa ikäryhmää, perheellisiä naisihmisiä. Keittiöhenkilökunta on ikäjakaumaltaan erilainen, kaikki miehiä. Eli tunnen oloni vähän väliinputoajaksi. Olen kouluni jo tältä erää käynyt ja nyt kiinnostunut kehittämään ammatillisuuttani. Eli oman paikan löytäminen on vielä vähän työn alla. Työyhteisössä iällä ei niinkään ole merkitystä kunhan hommat hoituu ja kemiat pelaa jotenkuten, mieluiten hyvin tietysti. Ystäväpiiriin muodostaminen on haaste tässä tapauksessa, koska en samaistu kenenkään elämänvaiheeseen, ja asun kimppakämpässä Traleen keskustassa, kun taas muut asuvat vanhempiensa luona ympäryskylissä. Mutta kyllä tämä kai tästä. Toisaalta vielä on niin paljon tutkittavaa ja nähtävää, että nautin yksin "turreilusta" . Myöskin englanniksi eläminen ja uusien asioiden oppiminen ja asiakkaiden kanssa puljaaminen ovat omalla tavallaan rasittavia, joten toistaiseksi nautinkin vapaa-ajalla yksin olemisesta. Mutta kunhan työt alkavat luistaa ja asettuvat uomaansa, ehkä alan etsiä harrastusjuttuja. Vaikka vuorotyössä onkin haasteellista mitään vakinaista harrastusta hommata.

Olen tosiaan saanut tehdä töitä ravintolassa, häissä, ja ensi lauantaina teen ensimmäisen aamiaisvuoroni. Nautin vaihtelevuudesta, vaikka se onkin raskasta, kun joutuu oppimaan paljon asioita melko lyhyessä ajassa. Ja osa kollegoista puhuu jokseenkin epäselvästi ja suurin osa paitsi työkavereista myös ihan vain irlantilaisista puhuu todella nopeasti, joten moni asia menee pikkkkasen ohi, kun on melua ja melskettä ympärillä. Varsinkin häissä. Mutta häät ovat kivoja! Yksityiskohdissa on vielä hiomista. "Mitä" on jo selvillä, mutta "missä" ja "miten" ovat vielä hakusessa :D
Tästä voi käydä vilkaisemassa missä oikeastaan olenkaan töissä: Ballyseede Castle

Irlantiin asettumisessa on ollut omat haasteensa. Vaikka luulin olevani varautunut siihen, että moni

Asun yhdessä noista taloista :)

asia tehdään erilailla, niin osa niistä asioista on tullut lähes järkytyksenä, kuinka erilailla ne tehdäänkään :D Asuminen on yksi niistä. Talomme on melko vanha. Kaunis ja ihanalla paikkaa, huoneeni on iso ja valoisa. Mutta kylmä kuin mikä! Ennätyslämpötila makuuhuoneessani on ollut 18 astetta, kylppärissä noin 12. Normaalisti ne ovat about 15 ja 10... Asiat hoidetaan hitaasti, jos lainkaan. Korjaaja kävi melkein kaksi viikkoa sitten juuri ennen Emma- myrskyä katsomassa paria vetoisaa ikkunaa, joista hakaset olivat kaiken lisäksi rikki. Vielä ei ole mitään kuulunut siitä, koska ne tultaisiin korjaamaan ja tullaanko. Vuokraisäntäni on myös omalaatuinen kaveri. En oikein tiedä, onko hän vähän epäilyttävä ja hämärä, pihi vai vaan saamaton. Todennäköisesti kaikkea näitä. Olen melko varma, että talossamme ei ole kaikki tehty niin kuin säännöissä seisoo. Minulla on vuokrasopimus elokuun puoleenväliin saakka. Puolessa vuodessa ehtii nähdä, mihin suuntaan tämä elämä täällä lähtee pyörimään. Ehkä lähden kesällä etsimään muuta asumismuotoa, kun elämä on asettunut uomiinsa ja tunnen seutua paremmin. Tiedän, mitä palveluita käytän eniten, joten tiedän millä suunnalla haluan asua. Toki nykyinen sijaintini on ihana, lenkkimaastot aivan vieressä ja ikkunasta näkee vuorilla. Tai ainakin melkein.
Mutta ainakin vielä päivä kerrallaan. Ja kevät etenee vääjäämättä, mikä on ihanaa.

Blennerville, n.2km päässä oleva kylä

On ollut upeita aurinkoisia päiviä, ja Emma- myrskyn tuomasta lumesta ei ole tietoakaan ainakaan Traleessa. Olenkin onnistunut nauttimaan maaliskuisen lämpöisestä auringosta työmatkoillani. Olen kävellyt sen melkein 7km hotellille, ja sitten illalla saanut kyydin tai ottanut taksin. Työkaverit pitävät minua hulluna, kun kävelen, mutta eipä tässä paljon vaihtoehtoja ole ennen kuin saan tilaamani pyörän. Ei ole varaa laittaa 10-12 euroa suuntaansa takseihin neljä tai viisi kertaa viikossa. Nyt vain pitää löytää hyvä hieroja alueelta. Kosmetologin löysin jo Killarneystä.

Käväsinkin tuossa naistenpäivänä ihailemassa rakastamaani kylää, Killarneytä. Jos koskaan tulette Irlantiin, menkää sinne. Vaikka se saattaakin olla kliseinen paikka ja turisteille suunnattu kiertoajeluineen ja päiväretkineen ja matkamuistomyymälöineen ja lukuisine hotelleineen, niin asuu siellä paljon ihan paikallisiakin. Ja eräs työkaverini kertoi, että he ystävineen käyvät enimmäkseen ulkona Killarneyssa, jos lähtevät juhlimaan. Killarneyllä on erityinen paikka sydämessäni, sillä siellä minulle viime kesänä tarjoutui tämä mahdollisuus tulla Irlantiin töihin. Saa nähdä millaiseksi tämä tarjottimella annettu tilaisuus tulee osottautumaan. Ja siitä tämä Vierahilla Mailla vol. 3 suurimmaksi osin kertookin: uskomattomalla tavalla tarjoutuneesta tilaisuudesta työskennellä ja kehittyä omalla alallani, kokea millaista on elää Irlannissa vakituisesti. Millaisia asioita opin työstä ja ehkä myös elämästä ja itsestäni. Millaisia asioita kohtaankaan, kun tartuin tähän tilaisuuteen peloista ja perheen ja ystävien jättämisen hirveydestä huolimatta. En tiedä vielä, olenko unelmatyössäni, mutta tämä on tilaisuus päästä tutkimaan, mitä ainakin yksi haaveeni pitääkään sisällään, ja kohtaanko kenties muita haaveitani täällä ollessani. On ihana päästä jakamaan tämä teidän kanssanne, ja tällä tavoin tuoda teidät lähelleni tänne Vihreälle Saarelle. Cheers to life! Sláinte!

Apua, syksy saapuu!

Syyskuu, voi jestas sentään! Tänään koiran kanssa lenkillä ollessani huomasin, kuinka kylmä pohjoistuuli onkaan ja että lehdet puissa alkavat muuttaa väriä. Se tarkoittaa myös sitä, että tämä kausityö Pennyghaelissa alkaa olla loppusuoralla, alle kaksi viikkoa töitä jäljellä!
Se on kamalan surullista! Olen viimeiset ties kuinka pitkään käynyt läpi erilaisia tunnetiloja ilosta ja onnellisuudesta suruun ja ahdistukseen, pelkoon ja kutkuttavan innokaaseen odotukseen. Toisaalta niin hirmuisen kovasti haluaisin jäädä tänne, nähdä Mull syksyllä ja talvella, mutta toisaalta en malta odottaa, että pääsen Suomeen näkemään perheen ja ystävät, aloittamaan uudenlaisen ajanjakson elämässäni. Meinataan nimittäin hyvän ystäväni Tiinan kanssa muuttaa kämppiksiksi Tampereelle marraskuun alusta! Voisi nimittäin olla liian iso kulttuurishokki yhtäkkiä muuttaa asumaan yksin, kun on ensin puoli vuotta asunut yhdessä ihmisten kanssa! :D
Vaikka työt täällä hotellilla loppuukin tuossa syyskuun puolessä välissä, en palaa Suomeen ennen lokakuuta, sillä aion tehdä Ylämaa Tourneen ja matkustella täällä Skotlannissa jonkin aikaa. Se ehkä tasoittaa hieman lähdön aiheuttamaa ahdistusta; en nimittäin lähde ihan heti vaan vielä on jotain uutta ja jännää odottamassa!

Suomeen paluu tuntuu oikealta ratkaisulta, eikä minulla ole enää hinkua jäädä työskentelemään tänne Britteihin Pennyghaelin jälkeen. Ei siksi, ettenkö siitä pitäisi, minusta vain tuntuu, että en halua niin sanotusti "sotkea" näitä kokemuksia. Tulen "nollaamaan" Suomeen talveksi, katsotaan mitä ensi kevät tuo tullessaan. Olen pitkään jo pyöritellyt mielessä, että kysyisin ottaisivatko Tony, Joy ja Paul minut ensi kesäksikin. En vain ole uskaltanut kysyä, sillä vastaus vähän pelottaa! :D Jos se on ei, en voi muuta kuin ajatella, että olen ollut lähes katastrofi, ja jos he sanovat kyllä, tahdonko sitä todella? Jatko-osat ovat harvemmin yhtä hyviä kuin ensimmäinen.. Lisäksi olen miettinyt, että olenko liian vanha tällaiseen kausityöhön, jossa vastuuta ei liiemmin ole, mitä kuitenkin ammatillisesti kaipaisin, vaikka suorittavasta työstä pidänkin. Plus Obi alkaa käydä kovasti vanhaksi, häntä ei välttämättä enää ensi kesänä ole tai jos onkin, lenkkeily ei ehkä olisi enää aivan samanlaista. Jo pelkästään tämän kesän aikana olemme kaikki huomanneet, kuinka vanhaksi hän alkaa käydä ja askel hidastua. Mutta jollen kysy, tulen varmaan aina ajattelemaan, mitä jos? Gosh, en vain saa mentyä ja avattua suutani! Ja tottakai, vaikka oma elämä ja miten sen haluan elää pitäisi olla ensisijaista, satun tietämään, että ensi kesälle olisi ainakin parit häät. Kutsuja ei ole vielä tullut, mutta uskoisin olevani vieraslistalla :D Myös perheloma on suunnitteilla... What to DO!? :D

Kylä kohtasi surua menneellä viikolla, kun yksi kyläläisistä menehtyi kaaduttuaan kotonaan portaissa. Oli vanhempi setä jo ja ollut pitkään aika huonossa kunnossa, mutta tapahtunut tuli kuitenkin melkoisena shokkina. Kyseinen herra oli myös apukokkimme aviomies, joten Joy ei ole ollut nyt töissä melkein viikkoon. He olivat edelleen naimisissa, vaikka ovatkin asuneet erillään jo vuoden verran. Mies asui aivan pienen kylän keskellä, joten näin häntä melkien päivittäin, kun lenkitin Obia. Hän saattoi olla nojailemassa portinpielessä oma koiransa aidalla istumassa (tiedän, todella outoa! :D ) ja tervehti minua joka kerta. Joskus pysähdyin juttelemaan niitä näitä hetkeksi. Kaikki sanoivat, että hän oli vähän kärttyisä vanha mies, mutta minulle hän oli aina ystävällinen ja mukava. Uskoisin siis, että tiedossa on aikas isot hautajaiset, sillä kovin moni tunsi hänet, ja vaikkei ollutkaan alunperin kotoisin Mullilta, ehti asua täällä useamman kymmenen vuotta. Surullista, kovin surullista.

Elokuu noin muuten meni tasaisen tappavaan tahtiin. Noin puolessa välissä sitä tajusin, etten ollut poistunut Pennyghaelista kertaakaan sen jälkeen, kun tulin Glasgown reissultani :D mutta eipä tuo oikeastaan tuntunut haittaavan. Töitä oli tasaisesti, oli kiirettä enemmän ja oli vähemmän, mutta hyvin kasvatan reissukassaani. Täytyy myöntää, että tippikulttuuri on ihan kiitettävä; tähän mennessä olen saanut säästettyä sen verran, että saan kevyesti maksettua reissuni majoitukset ja ruokailut. Ei tarvitse käyttää kuin pari sataa (n.300€) puntaa matkustamiseen ja se pitää sisällään aika hyvin koko Skotlannin länsirannikon :D

Olimme pari viikkoa sitten viikonlopun verran kiinni, sillä hotellissa ei ollut asiakkaita ja läheiset B&B:t olivat myös kiinni, joten heiltä ei olisi tullut asiakkaita ravintolaan ja näin ollen pidimme ravintolan ovet suljettuina kaksi iltaa. Olivat myös aika ihastuttavat päivät, lämpöä ja aurinkoa, sanoisin jopa että hellepäivät! Istuinkin suurimmaksi osin yhden päivän vain puutarhassa lukemassa kirjaa. Olen myös muutamana hassuna hellepäivänä käynyt pulahtamassa lochissa, joten CHECK! Lochissa on uitu! Otin myös ilon irti vapaista ja käväisin "vielä kerran" Ionalla. Tällä kertaa olin kaukaa viisas ja pakkasin kumisaappaat reppuun, sillä aikomuksena oli tehdä pieni vaelluskierros eteläosassa saarta, nähdä muun muassa Columba's Bay sekä vanha marmorilouhos tms. Neljä tuntia tuli vaelleltua soisessa ja märässä maastossa, mutta päivä oli kaunis ja lämmin, joten oli kyllä aivan mahtavaa!! Sen verran voin sanoa, että jos ikinä menette Ionalle, älkää odottako minkään sortin opastekylttejä tai vastaavia, paikat on löydettävä ihan itsekseen :DD

Muita "vielä kerran" juttuja on ollut viime lauantainen reissu Tobermoryyn, jossa en ole käynyt kuin kerran huhtikuussa, kun menimme juhlistamaan Joyn syntymäpäivää ja kävimme siellä syömässä. Nyt minulla oli kunnolla aikaa kierrellä ja kaarrella kylässä ja kävin myös kävelemässä Aros Parkissa, jossa ehdin nähdä aika vaikuttavat vesiputoukset. Usean päivän sateen jälkeen ne olivat todella massiivisen oloiset! Kyseiset Arosin putoukset olivat "must see"- listallani, mutta olin jo osittain luopunut toivosta, että näkisin ne, sillä olin hylännyt ajatuksen, että ehtisin julkisilla liikkumaan Tobermoryyn asti. Toisinpa kävi! Autoin yhtä asiakasta, joka oli saapunut saarelle ilman kunnollista taustatyötä ja ilman autoa. Hän joutui siis liikkumaan julkisilla, ja bussejahan kulkee päivässä kolme suuntaansa :D Autoin häntä selvittelemään aikatauluja, jolloin hoksasin, että ko. reissu on tehtävissä! Viime lauantai oli melko rauhallinen, joten Paul oli kiltti ja lupasi tehdä minun aamuvuoroni, jotta pääsen Tobyyn. Paikan päällä huomasin, että lahden rantaa pitkin menee kävelypolku puistoon ja vesiputouksille. Kaikki osui aivan nappiin, ja minulla oli mahtava päivä! Kiitoksena Paulille ostin tummaa suklaata, koska tiedän, että hän pitää siitä, ja olin NIIN hyvällä tuulella! Takaisin hotellille päästyäni sain tietää, että ilta olisi minulla vapaa, koska ei ollut kuin yksi varaus. Myöskin sunnuntaiaamu olisi vapaa, koska aamiaisella ei olisi kuin kaksi henkeä.. Näinpä päätin, että sunnuntai olisi kunnon päivä pitemmälle vaellukselle, jota olin suunnitellut jo jonkin aikaa.

Pakkasinkin siis lauantai-iltana repun valmiiksi, ja tein illalla itselleni sekä eväät että aaimiaisen, sillä tarkoitus oli lähteä aikaisin liikkeelle, joten en viitsinyt mennä keittiöön kolistelemaan, koska Paulin huone on aivan keittiön vieressä. Nousinkin siis kuudelta aamulla ja tajusin, että oli melko pimeää. Aurinko nousisi vasta lähempänä puolta seitsemää.. Koska olin lähdössä vaeltamaan vuoren yli (no, korkeamman kukkulan, sillä täällä ei ole kuin yksi varsinainen vuori, Ben More), ei minua huvittanut lähteä sinne ennen auringonnousua, tuntemattomille poluille. Joten, aika nopeasti 6:30 jälkeen heitin repun selkään ja hipsin ulos hotellista. Olin jälleen nerokas (!) ottaessani kumpparit matkaan reppuun, vaikka painoivatkin.Totesin sen olleen kuitenkin sen arvoista, sillä varsinainen vaellusreitti kulki varsin vetisessä ja soisessa maastossa. Mutta soisesta metsiköstä kukkulan harjalle päästyäni fiilis oli mitä hienoin! Minä tein sen! Maisemat oli hulppeat, kello oli juuri ja juuri 9 aamulla. Täytyy kyllä myöntää, että oli aika onnistumisen maku suussa, ja että muutenkin tämä aika täällä Saarella on saanut minut löytämään itsestäni puolia, jotka ovat olleet haudattuna jonnekin syvälle.

Harjalle päästyäni tarkoituksenani oli laskeutua alas Lochbuie- nimiseen lahden poukamaan, josta löytäisin Moy- linnan sekä kiviympyrän. No, laskeutuminen ei ollutkaan enää niin helppoa, sillä reittiä taikka polkua oli aluksi aivan mahdoton löytää. Eksyin kiipeämisvaiheessakin pari kertaa reitiltä, sillä varsinainen polku ei ollut sen kummoisemman oloinen kuin, mitä peurat jättävät jälkeensä. Ja eniten vaellusreittiä käyttäneet ovatkin varmaan eläimet.. Kumpparit eivät ole parhaat mahdolliset vaellussaappaat, mutta pitivät jalkani jotenkuten kuivina. Vaikka olivat toki jo kastuneet ennen kuin tajusin vaihtaa kumpparit jalkaan :D Nilkat olivatkin kovilla, kun askel lipsui jatkuvasti ja jännäksi retken teki se, että reitti kulki melko lähellä laaksoon pudottavien seinämien reunoilla. Mutta selvisin ehjin nahoin tältä reunapolulta, eivätkä ne seinämät olleet mitkään äkkijyrkät pudotukset, mutta olin kuitenkin joissain sadoissa metreissä, joten melko keljusti olisi voinut käydä :D Pyllylleni lensin, kun olin ohittanut laakson ja ajatellut, että enpä ole enää reunalla. Viuh! Ja Hilla oli takapuolellaan mudassa. Mikään ei onneksi mennyt rikki vaan jatkoin suorilta matkaani. Näin määränpääni ja tuli aika laskeutua sinne. Reitistä vain ei taaskaan ollut hajuakaan, lampaiden ja peurojen tekemiä polkuja meni ristiin rastiin eikä minulla ollut mitään käsitystä, missä varsinainen polku menisi. Luovinkin siis tieni alas vain jostain, mikä näytti helpolta ja suht turvalliselta. Kun olin keskellä saniaispuskaa, joka jatkui silmänkantamattomiin, aloin turhautua ja tympääntyä, nälkä alkoi kalvaa, ja tiesin, että vielä olisi edessä n.10km vaellus takaisin toista reittiä, kello oli ties mitä, enkä ollut vielä LochBuiessa. Aaargh!  :D hätäinen päätös mennä "suorinta reittiä" eli keskeltä halki, mutta menetin varmaan ainakin parikymmentä minuuttia tehokasta aikaa etapissa. No löysin tieni viimeinkin ja päätin syödä lounasta linnalla, joka ei ollut edes auki... Kiviympyrän jouduin jättämään väliin, sillä aikaa minulla ei ollut kuin puolisen tuntia lounastauko mukaan luettuna. Reittiopas sanoi, että rantareitti LochBuiesta Carsaigiin on 6 mailia eli n.10km ja veisi n. 3 tuntia. Oli siis pakko suunnata reitille, jos mielin olla takaisin hotellilla 4 aikaan valmistautumassa iltavuoroon. 

Rantareitille vaihdoin lenkkarit takaisin jalkaan (ei, minulla ei ole vaelluskenkiä), koska luulin sen olevan helpohko vanha kärrytie, jotka pitkin olin saapunut osan matkaa LochBuieen. No, olin ehkä kilometrin verran edennyt, kun osuin mutaiseen kohtaan ja upposin nilkkaa myöten siihen. Great! Myöskin jostain syystä päänsärky alkoi kalvaa. Kärrytie päättyi ja edessäni aukesi jälleen pikkuinen kinttupolku, joka oli suurmmaksi osin vetistä tai kallioista. Joten "suo siellä, vetelä täällä"; kumpparit olisivat olleet mainiot kosteissa kohdissa, mutta huonot kallioilla.. Koetin siis vain hengittää syvään ja kestää ja nauttia. Vesi alkoi myös loppua (tosin kotiin tultuani huomasin, että olin pakannut Paulilta lainaamani "bladderin" väärin päin reppuun...). Kaikeksi onnekseni aurinko paistoi koko matkan rantakivikoissa kävellessäni, joten kalliot eivät olleet märät. Kuuma kyllä oli, mikä ei auttanut vihlovaan päänsärkyyn (ja vessahätään). Maisemat olivat kyllä aika mainiot ja jälkikäteen voin sanoa, että olipahan reissu! Kaikenkaikkiaan nautin suunnattomasti, ja mielelläni tekisin uudelleen! Jännityksen toi tosiaan se, että olin yksin liikenteessä tuntemattomilla reiteillä. Olin kyllä kertonut Paulille minne aion suunnata, ja milloin on tarkoitus olla takaisin, joten jos minua ei näy tai kuulu, tietääpähän mistä lähteä etsimään! :D Yksi läheisistä B&B- pitäjistä on myös vuoristo-opas, joten eiköhän minut olisi aika äkkiä löydetty, kummatkin reitit ovat kyseiselle henkilölle nimittäin tutut :) 
Kun Carsaigin tuttu lahti alkoi hahmottua edessäni, en voinut olla huokaisemasta helpotuksesta! Minä tein sen! Seuraava huolenaiheeni oli kuitenkin se, että olin hukannut päänsäryn ja erinäisten reitiltä eksymisien vuoksi melkein tunnin, olisin myöhässä asettamastani aikataulusta, jos joutuisin kävelemään Carsaigista Pennyghaeliin. Matka ottaisin ainakin tunnin. Suunnitelma A oli poiketa moikkaamassa Jamesia ja Sandraa, joita en ole nähnyt aikoihin! Ja vienosti pyytää heiltä kyyti takaisin hotellille. Suunnitelma A sujui kuin unelma :D olin 16:05 takaisin hotellilla takanani kutakuinkin 20km ja 9h vaelluspäivä! Voittaja fiilis! Ei muuta kuin suihkuun ja sitten päivälliselle ja töihin. Ja täytyy myöntää, että en ollut edes pahemmin kipeä tai paikkoja kolottanut.

Seuraavana päivänä Paul lähti opas-Tonyn ja ryhmän mukana kävelemään kutakuinkin saman reitin, mutta he eivät ylittäneet vuorta vaan kävelivät "Three Lochs"- järviltä Lochbuieen ja taas Carsaigiin. No, rantareitin vaikeus ei tullut siis Paulille yllätyksenä ja hänkin oli aika puhki, kun pääsi takaisin hotellille, mutta uskoisin, että hänelle teki upean hyvää päästä päiväksi pois hotellilta ja viettämään aikaa ihmisten kanssa, jotka eivät ole asiakkaita. Hän oli huolissaan ensin, ettei pääsisi, jos Joy ei tulisi töihin vielä.. Eikä Joy tullutkaan, mutta onneksi meidän Joy oli tullut samaan tulokseen kuin mitä itse olin vaelluksellani miettinyt, että hyvinhän me voimme kaksin hoitaa aamun ja antaa Paulille vapaapäivä.

Viimeinen kokonainen kuukausi on siis takana, ja on ollut jossei nyt täynnä kaikenmoista tekemistä, niin on ollut ainakin mahtavia ja mieleenpainuneita aktiviteettejä! Seuraava teksti tulee varmaan jostain päin Skotlannin ylämaita, joten tämä oli varmaan viimeinen kirjoitus täältä Pennyghaelista. Life goes on, tunnelmallista syksyn alkua ihmiset! <3
Syyslaulu. Tämä vaan on vuosi vuoden jälkeen minun lemppari..

Marvel(lous) July

Ohoops, vierähtänyt taas tovi näköjään :D en vain millään tunnu saavan itseäni istahtamaan alas ja kirjoittamaan tätä blogia.. Vaikka minulla on useampi tunti aikaa päivisin, niin ei. No nyt on sateisia päiviä ollut muutama, joten nyt on se hetki! Päivän rutiiniin kuuluu, että tähän aikaan olisin Obin kanssa ulkona lenkillä, mutta sateen takia en viitsi lähteä… Ei sillä, kyllähän minulta löytyy vedenpitävät vaatteet ja kumpparit, mutta märästä koirasta ei niin pidetä. Olen myös nyt heinäkuun aikana sivistänyt itseäni Marvel- elokuvilla, joita Paul on minulle lainannut. Marvel on ilmeisesti hänelle kovasti lähellä sydäntä, puhtaasta järkytyksestä päätellen, joka on hänen kasvoillaan paistanut, kun olen sanonut, etten ole nähnyt sitä tai tätä elokuvaa :D noh, nyt on sitten Iron Manit ja Captain Amerikat ja Hulkit ja Thorit ja Wolverinet ja Spidermanit ym. vinossa pinossa pöydällä odottamassa katsomista. Siinä toinen syy, miksi en ole vaivautunut avaamaan konetta. Ajoittaisten nettiyhteysongelmien lisäksi.

Heinäkuu on siis lähes ollut ja mennyt jo, ja syksy koputtaa kohta ovella, mikä tarkoittaa sitä, että kauden huippu on jo ohitettu ja tästä lähtee hiljenemään. Reilu 70 päivää hotellin sulkemiseen talveksi (Paulilla on ”aamukampa”).

Olimme tosiaan kiinni viisi päivää heinäkuun puolessa välissä. Joy, Tony ja Paul lähtivät ensimmäisenä iltana Tobermoryyn syömään jättäen minut tällä kertaa kotiin. Pääsin siis käymään kylätalon kemuissa; Italian Night:ssa. Proseccoa ja pastaa tuli herkuteltua riittämiin ja oli tosi kivaa! Jos kyseistä tapahtumaa ei olisi ollut, olisin varmaankin päässyt mukaan, mutta vaikka pidänkin kaikista, niin veikkaan, että näin oli parempi ja minulla oli hauskempaa. Ja tuli heille halvemmaksi :P

Seuraavana päivänä pyrin päihittämään edellisillan väsymyksen ja Prosecco- pöhnän siivoamalla huoneen, pesemällä koneellisen pyykkiä ja käymällä parin tunnin kävelyllä kukkulan harjalla. Harmitti, että unohdin kännykän huoneeseeni, en saanut otettua kuvia! En ole myöskään saanut luotua sitä kuvakansiota Facebookiin, koska netti on niin hidas, ettei se jaksa ladata kuvia varsinkaan niin montaa kuin minulla olisi ladattavana. Jostain syystä myöskään en saa ladattua niitä One Drivesta Facebookiin, joten minulta loppui kärsivällisyys ja teen sen kansion sitten ehkä lokakuussa! :D

Maanantaina 13.7. meikäläinen jaksoi könytä ylös aikaisin ehtiäkseni klo 7 bussiin ja aamulauttaan Obaniin, josta hyppäsin junaan ja matkasin kohti Glasgowta päiväksi ja yhdeksi yöksi vanhan lukiokaverin luo. Olikin aivan mainio päivä! Vaikka satelikin ja suurimmaksi osin päivä kului kauppoja kierrellen etsien minulle uusia työpaitoja. Illalla suuntasimme syömään kivaan ja tunnelmalliseen ravintolaan ja oli kyllä niin herkkua! Kunnon pihvi ja lisää proseccoa :D hauskinta oli, että sai istua semivilkkaassa ravintolassa ihmisten keskellä puhuen suomea. Ja höpötettäväähän riitti, mikä oli aivan mahtavaa! Aika vain meni siivillä ja huomaamatta se oli melkein 11 illalla, joten suuntasimme Emmin tietämään kivaan cocktail-baariin. Sekin oli sulkemassa pian oviaan, mutta ehdimme juoda yhdet. Minun oli erityisen jännä, jokin Violet- systeemi! En ole ihan varma oliko se hyvää vai pahaa :D sitten olikin aika suunnata kohti kotia ja nukkumaan! Täytyy kyllä sanoa, että kaupungissa on puolensa ja oli oikein virkistävää päästä käymään lähellä palveluita ja kahvilassa jne. Ei sillä, nautin kyllä Pennyghaelin syrjäisyydestä, mutta myönnettävä on, että jos Paul ja minä emme tulisi hyvin juttuun, enkä olisi saanut häneltä leffoja lainaan niin voi olla, että täällä olisi jokseenkin vähän tekemistä… :D

Tiistaina suuntasin puolilta päivin junalla takaisin Obaniin, jossa vietin illan, yön ja lähes koko seuraavan päivän. Sekin oli varsin nautinnollista. Ja kyllä, olin yksin Obanissa sen vuorokauden, mutta se oli todella jees! Oban on niin pieni kaupunki, että sen pystyy tutkimaan läpi kävellen, joten pärjäsin omillani, kun jo tunnen kylän. Glasgow:ssa en olisi halunnut olla yksin. Obanissa kävinkin tiistaina ensin hierojalla, mani- ja pedikyyrissä. Aivan innoissani olin, mutta kyseiset palvelut osoittautuivat huonoimmiksi, joissa olen ollut :D hei hei 100€.. Hieronta oli lähinnä sivelyä, pedi- ja manikyyri olivat erittäin puutteelliset ja huonosti toteutettu. Mutta nainen, joka tämän kaiken teki, oli mukava ja juteltiin niitä näitä. Asiakaspalvelussa ei siis sinällään ollut mitään vikaa, mutta täytyy myöntää etten ehkä enää mene kyseiseen salonkiin. Tämän jälkeen checkasin itseni sisään B&B:hen. Aika kämänen mesta, mutta hintaluokassaan ihan OK, ja aamiainen oli hyvä. Loppuilta olikin sitten parempi: mainio ateria kivassa ravintolassa, jonka jälkeen Magic Mike XXL! Näiden jälkeen olinkin jo kypsää kauraa nukkumaan, joten suuntasin öisen Obanin halki takaisin majapaikkaani.

Aamulla aamiaisen jälkeen checkasin itseni ulos ja suuntasin kohti Obanin viskitislaamoa. Minun mielestäni tislaamovierailu maistiaisineen ennen klo 11 on ihan jees :D ja täytyy kyllä sanoa, että oli tosi huippu kierros! Opin enemmän viskin valmistamisesta, ja viskeistä ylipäänsä jonkin verran enemmän, mikä auttaa työssä täällä. Ja varmaan muuallakin. Tislaamon jälkeen vaelsin kohti Dunollien museota ja linnan raunioita. Ei ollut ihan niin vaikuttava kuin olin kuvitellut… Mutta ainakaan ei satanut. Ehkäpä luontopolut, jotka kulkevat läpi peltojen ja laitumien ovat kivemmat, joten ehkäpä menen vielä jossain vaiheessa niille seikkailemaan :) Pikaisen museovierailun jälkeen talsin takaisin keskustaan, jossa nautin lounaan ja huomasin, että kello alkaa olla jo sen verran, että oli pakko suunnata kohti Tescoa, jos halusin rauhassa käydä siellä ennen lautan lähtöä takaisin Mullille. McCaig's Tower jäi siis vielä seuraavaan kertaan. Perillä Pennyghaelissa paistoi aurinko ja ilta oli oikein kaunis, joten kävinkin vielä kävelyllä moikattuani ensin Paulin ja annettuani hänelle hänen tilaamansa viskipullon. Olin ensin toivonut, että menisimme Fionnphortiin pubiin Music Night:iin. Olin puhunut siitä Jamesille ja Sandrallekin, ja James sanoi, että olisi menossa. No, kävipä kuitenkin niin, että Jamesille tuli muuta menoa ja Paul oli liian väsynyt, joten Music Night jäi vielä näkemättä. Tavallaan ihan hyvä, olin aika puhki reissusta ja suuntasinkin aikaisin nukkumaan.

Reissusta on nyt se pari viikkoa ja nämä pari viikkoa onkin kulunut tavalliseen tapaan töissä ja koiran kanssa lenkillä ja leffoja katsellessa. Suurin osa näistä kahdesta viikosta on ollut sateista, mikä on tylsää, mutta asialle ei voi mitään. Nyt näyttää siltä, että sade olisi ainakin hetkellisesti lakannut, joten voisin ehkä suunnata Obin kanssa pikaiselle lenkille. Alkukesästä innostuin hölkkäämään, mutta nyt se on myös jäänyt kun en kuitenkaan ole asialle niin omistautunut, että haluaisin vesisateeseen hölkkäilemään.

Ehkä saan vielä kerran tai pari ainakin kirjoitettua ennen kuin tarvitsee jättää Pennyghael ja suunnata uusiin tuuliin. Mitä ne sitten lienevätkään. Mukavaa viikkoa!

Puoliväli!

Puolet kaudesta alkaa olla jo takana. Noin puolet on kuitenkin vielä jäljellä. 14 viikkoa siihen, kun hotelli virallisesti sulkee ovensa talvikaudeksi. Minulle se on hieman vähemmän koska, kun hiljenee niin, että he pärjäävät keskenään, on minun työni täällä tehty. Mutta mitä sen jälkeen?

Mull ja Pennyghael ovat tuntuneet niin kotoisilta, etten tahtoisi vielä jättää saarta. Eikä Suomi oikeastaan, ainakaan vielä, erityisemmin kutsu minua takaisin. Tarvitsisi löytää uusi asunto ja työpaikka ja pitäisi keksiä mihin haluaisin asettua. Ja missä asustelisin ennen kuin löydän uuden kämpän.. Ihan liikaa häseltämistä, nyt kun kamat ovat siististi paketissa ja varastossa. Sen osalta olisi siis hyvä hetki jäädä vielä vähän pitemmäksi aikaa maailmalle. Toki ystävien ja perheen näkeminen on mielessä. Syyskuuhun on kuitenkin vielä matkaa, katsotaan mitä tapahtuu. Todennäköisesti kuitenkin matkustelen jonkin verran Skotlannissa ja Englannissa töiden päätyttyä Pennyghaelissa. Mitä tapahtuu sen jälkeen, on vielä kysymysmerkki.

Elämä täällä jatkuu mallillaan. Kesäkuun kiireisimmät ajat ovat takanapäin ja on hiljentynyt mukavasti niin, että pääsin parina päivänä pois hotellin välittömästä läheisyydestä :D Torstaina kävin Mullin ja Ionan "metsänvartijan" Emilyn kanssa The Burg- nimisellä alueella keräämässä roskia ja etsimässä harvinaista koiperhosta, jota esiintyy ainoastaan täällä Ja Ulva- saarella koko UK:ssa. Oli hauska päästä ulos vaikka olikin sumuinen ja sateinen aamu. Päivällä kuitenkin kirkastui ja iltapäivä sekä ilta olivat upean aurinkoiset. Vapaapäivistä mainitaan yleensä aika lyhyellä varoitusajalla: kun saavuin takaisin, ja jouduimme aikatauluttamaan päivän niin, että ehdin ajoissa takaisin, sainkin tietää, että minulla on ilta vapaa. Se tuli yllätyksenä myös Paulille.. Päivällispöydässä minulle sanottiin, että perjantaiaamu olisi myös vapaa, koska aamiaiselle ei ole kuin kaksi henkeä. No, olinkin vähän toivonut sitä, koska tiesin, ettei aamiaisella ole juuri ketään, joten se ei tullut yllätyksenä sinällään. Olin jo suunnitellut, että jos saan sen vapaaksi, lähden käymään Obanissa. Note to self: ensi kerralla, ota se aiempi lautta, vaikka vähän pitempään nukkuminen olisikin kivaa. Obanissa hemmottelin itseäni kampaajalla ja shoppailemalla jonkin verran. Kun alan pakata tavaroitani täällä, saan luovuttaa ison kasan mukana tuomiani vaatteita kirppiksille/hyväntekeväisyyteen, sillä ne ovat käyneet liian isoiksi (jee!!). Tulee kalliiksi tämä laihtuminen, kun tarvitsee ostaa uusia vaatteita. Ei sillä, etteikö se olisi nautinnollista :D

Kesäkuussa meni melkein kolme viikkoa putkeen aamu- ja iltavuoroja ilman, että jompikumpi olisi vapaa, joten palkkanauhakin tulee varmaan olemaan sen oloinen. Se saattaa selittää sen, miksi nyt on ollut muutama aamu niin, että olen ollut vapaalla tai alottanut aika myöhään, ja Paul on ollut töissä. Hänellä oli kesäkuussa nimittäin aika monta myöhäistä aamua, jolloin meni suoraan hotellin muihin töihin pihalle tms. eikä ollut mukana aamuvuoroissa. ...tai sitten olen tehnyt jotain todella pieleen! :D Välillä tuntuu, että kaikki, mitä teen on Joystä väärin tai olen liian hidas tmstms. Noh, huonoja päiviä sattuu meille kaikille, yritän vain päästä hänen huonoista päivistään hammasta purren ylitse. Täällä asutaan niin lähekkäin, että väkisinkin jonkun naama alkaa jossain vaiheessa ärsyttää. Minulla ei olisi ongelmaa sinällään, nautin asua ja elää täällä, mutta jos minun nassuni ärsyttää, en voi sille oikein mitään :D

Ensi lauantaista alkaen olemme tosiaan viisi päivää kiinni. Ehkä tuleva hengähdystauko ressaa, koska on kiva saada kaikki tehtyä niin, ettei tarvitse olla pesemässä lakanoita tai leipomassa koko aikaa, kun olemme kiinni vaan kukin saa todellakin ottaa sen hengähdystauon. Ja ehkä sen jälkeen uusin voimin kohti loppukautta!

Mutta ei tämän enempää tällä kertaa Skotlannin sinisen taivaan alla! Nauttikaa kesästä ihmiset!