Hilleroisen Retket

Hahaa, sainpas itseni istahtamaan ja kirjoittamaan!

Touko- ja kesäkuu ovat menneet aivan siivillä! Täällä on ollut helteistä ja aurinkoista koko kesäkuun, mikä on kuulemma ensimmäinen kerta 40 vuoteen! Irlanti kokee melkoisia sääilmiöitä: marraskuussa oli hurrikaani, maaliskussa oli lumimyrsky ja nyt hellejakso.

Sääilmiöstä on siis tullut otettua kaikki irti. Kun hellejakso alkoi, minäpä päätin vihdoin suunnata tekemään ensimmäisen päiväretkeni pyörällä. Ja koska ei voi aloittaa kevyesti, päätin heti pyöräillä 13km vuorten ylitse toiselle puolelle, tehdä 13km vaelluslenkin ja sen jälkeen pyöräillä 16km takaisin kotiin kiertotietä, koska ei pystynyt enää menemään aivan suoraan vuorten yli. Täytyy sanoa, että sitä oli kyllä melkoisen väsynyt mutta järkyttävän onnellinen sen retken päätyttyä. Ja täynnä energiaa! Upeat maisemat, auringonpaiste ja lämpö, hiki iholla, eväät repussa ja vapaus tehdä koko reissu tai vain osa. Tuli kyllä niin voimaantunut olo sen jälkeen! Ja vaikka luulin, että olisin aivan poikki seuraavana päivänä ja että joka paikkaan olisi sattunut, niin valehtelematta ei kyllä oikeastaan tuntunut missään! Ja tästä olin äärimmäisen yllättynyt. Siitä huolimatta tarjosin itselleni palkkioksi hieronnan Day Spassa.

Slieve Mish- vuorten keskeltä ennen matkaa alas

Vanha hautausmaa kävelyreitin varrella.

 Vaellus oli nimeltään Keel Uphill Downhill Loop Walk ja se sisälsi niin pellon viertä kuin joen reunaa, asfalttiosuutta ja nummipolkuakin. Eli kaikenmoista maastoa ja maisemaa, eäimiä eikä oikeastaan juuri yhtään ihmisiä. Pienen kesäsateenkin ehdin niskaani saada, mikä ei oikeastaan haitannut yhtään vaan oli oikeastaan aika tervetullut hikoilun keskellä.

Keel Walk:in asukkaita

Taru! Lähes 16 vuotta ystäviä <3

Ha'Penny Bridge Dublinissa

Seuraavalla viikolla lähdin retkelle Iloiseen Dubliniin. Tämän retken tein bussilla, vaikka työkaverit kysyivätkin että meinaanko pyöräillä. Dublinin retken syy oli sosiaalinen: ystäväni Taru oli työporukan kanssa Dublinissa aamupäivän, joten se oli riittävä syy lähteä aamulla 5:30 bussilla köröttelemään kohti itärannikkoa ja pääkaupunkia. Sää suosi jälleen, ja retki oli erityisen onnistunut! Oli ihana nähdä omaa ihmistä, ja shoppailla vähän isommissa ympyröissä. Vaikka kotiin päästyäni olin jokseenkin rätti, oli se sen arvoista! Vieläkään ei kyllä tullut käytyä Guinness Storehousessa. Ehkä seuraavalla kerralla, kun joku tulee käymään täällä. Se jotenkin vaikuttaa sellaiselta paikalta, että sinne pitää mennä hyvässä seurassa!

Tässä kesäkuussa on tullut hyödynnettyä kirjastoa täällä Traleessa. Olen lukenut kirjoja, jotka jo on joskus tullut luettua, mutta myös uusia tarinoita. Toki kirjailija on tähän mennessä aina ollut sama, luottoviihdyttäjä jo 15vuoden ajan: Nora Roberts. Mikäs sen mukavampaa aurinkoisina hellepäivinä kuin lukea vähän murhilla tai mystisillä seikkailuilla terästettyä romantiikkaa!

Dublinin reissun jälkeen pidin vähän hiljaiseloa retkistä, vaikka suunnitelmia pyöri päässä jatkuvasti. Yksi lukemistani kirjoista sai minut jopa haaveilemaan retkestä Corfulle. Helteiset päivät, meri ja tuulenvire, lämpöiset illat tähtitaivaineen... toimisi. No, ei ehkä tänä vuonna mutta kenties joskus.

Vaikka hellettä piisaa ja syksy tuntuu kaukaiselta ajatukselta, niin on se pyörinyt mielessä jo keväästä asti. Hirvittää nimittäin ajatella ilmojen viilenemistä, mikä tuo myös tämän kämpän viilenemisen. Vaikka tämä +28 astetta makuuhuoneessa on parempi kuin sen +13 niin on se vähän liikaa.. eli olen myös pitänyt silmällä uusia vapautuvia asuntoja. Vuokrasopimukseni päättyy elokuussa, jolloin se on uusittava jälleen kuudeksi kuukaudeksi, jollen sitten muuta muualle. Mielelläni muuttaisin muualle, mutta mitään oikein houkuttelevaa ei ole vielä tullut. Yksi asunto olisi ollut täydellinen! Se oli alueella, josta olen haaveillut koko kevään, ja kävinkin katsomassa sitä. Upea! Ainoa ongelma oli vähän saamaton kämppis, joka huolehti vuokraamisesta ja näytöistä. Kaikesta päätellen kämppä on vuokrattu, mutta ei minulle. Jätkästä ei saanut kunnolla irti informaatiota, eikä myöskään vastauksia viesteihin. Ehkä ihan hyvä näin, voi olla että olisi ollut hiuksiarepivää asua kyseisen ihmisen kanssa.

Slieve Mish & Brandon-  vuoret taustalla

Jännittäessäni - ja turhautuessani- asuntoa, päätin lähteä liikkeelle saadakseni ajatukset muualle. Niinpä hyppäsin urhoollisen ratsuni Freedomin selkään ja poljin 13km Glanageentyn virkistysalueelle, missä urheasti vaelsin 9km ylös rinnettä, alas laaksoon ja taas ylös toiselle puolelle ja jälleen alas lähtöpisteeseen. Korkeimmillaan oltiin 273m merenpinnan yläpuolella. Glanageenty oli huikea!

Sen sanotaan olevan mysteerien, myyttien ja kansanperinteen aluetta, eikä suotta. Paikassa oli hämmentävää ja ihastuttavaa imua, joka kutsui vaeltamaan aina vain edemmäs. Tunsin oloni voimakkaaksi, itsevarmaksi ja onnelliseksi. Tunsin outoa yhteyttä alueeseen, mikä tietysti sai oloni tuntumaan hölmöltä varsinkin, kun mutkan takaa tupsahti niityllinen lehmiä, mikä muistutti että alueella asuu ihan tavallisia ihmisiä. Mutta kokemus oli ehdottomasti kaiken kiipeämisen ja hikoilun arvoista. Olisin voinut tuijottaa edessäni avautuvaa maisemaa Kerryn vuoristoihin ties kuinka kauan, henkeäsalpaavaa! Varsinkin henkilölle, joka on kasvanut peltojen ja metsien ja kaupunkien keskellä ja nähnyt tuntureitakin vain muutaman kerran elämässään. Sanat eivät vain riitä kertomaan sitä tunnetta, joka nousi tajutessani, että tämä on minun kotini tällä hetkellä. En tiedä, voisinko enää vaihtaa sitä maisemaa ja mahdollisuutta toiseen.

Ehkä Glanageentyn mystinen tunnelma johtui juhannuksesta, sillä oli juhannuspäivä, kun retkeilin siellä. Juhannus noin muuten meni aika hissukseen. Olin kyllä vapaalla, mutta lähinna nautin säästä ja kirjoistani. Taisinpa tehdä hyvää ruokaa ja juoda vähän viiniä. Päivän päätteeksi kävelin lahden rantaan katsomaan, kuinka keskikesän aurinko laski. Ja komeastihan se laski.

Blennerville

 Kaikkien noiden ihanien retkien jälkeen tein myös yhden vähän vähemmän ihanan retken paikalliseen ensiapuun tässä kuluvalla viikolla. Onnistuin töissä kippaamaan kulhollisen kuumaa keittoa suoraan kädelleni polttaen ranteen ja kämmenen. Tähän mennessä tämä taitaa olla ensimmäinen vakavampi vahinko, joka minulle on töissä tapahtunut. Ja nyt tarkoitan koko 10 vuotena, jonka olen työelämässä ollut. Enkä muista kyllä milloin olisin moista kipua tuntenut. Tatuoinnit sattuvat, mutta se on aivan eri asia, koska kipu lakkaa, kun neula nousee ihosta. Mutta tämä.. jösses!

Tällä retkellä oli täysikuu

Kolmen ja puolen tunnin EA:ssa odottamisen jälkeen aloin klo 1 yöllä tuntea oloni hölmöksi, sillä selvästi palovamma ei ollut niin paha kuin kuvittelin, ja toivoin vain että joku paketoisi sen oikein ja voisin mennä kotiin nukkumaan. Niin kävikin kuin hoitaja, joka oli katsonut sitä pian sairaalaan saavuttuani ja käskenyt odottamaan lääkäriä kysyi, haluanko kotiin ja tulla aamulla uudelleen. Näin tapahtui. 5h yöunien jälkeen suuntasin takaisin. Kämmen selvästikin oli selvinnyt tapahtuneesta ilma vammoja ja oli normaali aamulla. Ranne sen sijaan oli ottanut vähän enemmän osumaa, mutta eiköhän tässä hengissä selvitä. Nyt vain odotellaan, että parantuu.
Kivuliasta hommaa tämä palovammailu. En voi suositella.
Kätöseni epämukavuudesta huolimatta en suostunut jäämään sisätiloihin vaan päätin vihdoinkin tänään suorittaa retken, jota olen odottanut pitkään: hyppäsin bussiin ja suuntasin Dingleen!
Dingle on kalastuskylä, ja keskellä suosittuja matkailukohteita ja nähtävyyksiä, ja on itsekin sellainen. Siitä tulee minulle mieleen Hanko.
Viimeksi Dinglessä ollessani 8 vuotta sitten en ehtinyt kauheasti nähdä itse kylää, joten nyt pyhitin päivän vain tallusteluun, nautin hyvän lounaan ja fiilistelin tuota kiireistä ja ihmisiä kuhisevaa pikkukylää. Turisteista huolimatta Dinglessä on oma rauhallinen ja onnellinen auransa. Ehkä suuntaan sinne vielä uudelleen tässä kesäkaudella, mutta ehdottomasti haluan nähdä millainen paikka on, kun turistivirrat lakkaavat ja hiljenevät. Päivä oli kaikin puolin onnistunut ja täydellinen. Hienoinen pettymys tuli, kun bussi kotiin oli hajonnut matkalla ja siten 45 minuuttia myöhässä... jos olisin meedio, olisin sen tiennyt ja nauttinut satamassa käyskentelystä ja ihmisten katselusta. Oli myös ihastuttavaa nähdä, kuinka paikalliset alkoivat illan saapuessa kerääntyä paikalle lauantai-illan viettoon.
Melkein olisi tehnyt mennä mukaan ilonpitoon! Mutta kyseessä oli päivän viimeinen bussi.
Meedioista puheen ollen! Käväisin yhden puheilla, mikäs sen hauskempaa kuin tunnelmallinen pikkukylä ja aito irlantilainen meedio!Siitä huolimatta, että tingin hinnan 50 eurosta 15 euroon enkä siis saanut yhtä kattavaa luentaa, täti kertoi aika jännittäviä asioita. Taidan kyllä pitää ne omana tietonani.

Siinä tämänhetkiset retket ja kuulumiset. Työrintamalla menee tasaisesti, kesä on ollut kiireinen ja kiireisemmäksi muuttuu. Eipä siitä oikein osaa sanoa muuta kuin että pidän siitä. Töissä siis sujuu hyvin, retkipäivät tuottavat iloa ja sisältöä elämään. Sosiaalinen elämä on vielä melkoisen vähäistä, ja tämän päiväinen retkeni sai minut melankoliseksi, koska olisihan se nyt ihanaa, että ympärillä olisi niitä omia ihmisiä ja oma sosiaalinen verkosto. Onneksi on sosiaalinen media.

Bubbles

Näihin kuviin ja tunnelmiin!

Suomi-loma

Pistäydyinpäs tuossa huhti-toukokuun vaihteessa Vappu-lomalla Suomessa. Reissuagendassa olivat polttarit, ristiäiset, vappukarkelot ja yksi tutkintokonsertti karonkkoineen. Eli kiirettä piti.
Ennen matkaa tulin mukavasti jonkin asteiseen flunssaan, jee! Ilmeisesti kehoni joutuu käymään läpi kaikenlaiset taudit ennen kuin se tottuu uuteen ympäristöönsä. Ensin lähti ääni ja tuli yskä, sitten alkoi nenä vuotaa ja oli yskä ja matkallelähtöiltana kaikki huipentui korvatulehdukseen. Korvatulehdukseen! En edes muista milloin minulla olisi viimeksi ollut korvatulehdus...

Jotta riemu oli täydellinen, minulla ei ollut suoraa lentoa vaan yksi välilasku. Täytyy myöntää, että en ole ihan hetkeen tuntenut sellaista kipua, minkä lentokoneen laskut saivat aikaiseksi. Se ei ollut sietämätöntä, mutta jotain outoa ja uutta... Eikä Dublinin lentokentällä tietenkään myyty ibuprofeiinia(buranaa), sillä se on "apteekkituote", mutta kemppari myi kuitenkin Aspiriiniä ja Panadolia. Oli kyllä kuitenkin helpotus saada edes jotain kipulääkettä, ja kun viimeinkin pääsin Helsinkiin ja äitin autoon, varasin ajan Lahden terveystaloon. Lääkärikäynti ja antibioottikuuri 110€. Se siitä lomakassasta...
Antibioottikuuri oli helpotus, mutta faktahan oli se, että tiedossa oli 3 hipat sen viikon aikana. Lääkäri tunsi tuskani, mutta onneksi kyseinen antibiootti ei yhdistettynä alkoholiin vaikuttanut mitenkään radikaalisti olemukseeni vaan pystyin nauttimaan juhlinnasta. Onneksi missään vaiheessa ei ollut kyseessä mitkään ryyppäjäiset. Ollaan kai kasvettu aikuisiksi.

Ja perjantai-iltana äitin lämmittämä sauna helli myös flunssan ja koko yön ja päivän matkustamisen runtelemaan minua. Uni tuli kyllä nopeasti.

Lauantai alkoi melko aikaisella aamulla, kun kello 9 piti olla koolla yllättämässä polttarisankari. Päivän juhlakalun häitä tanssitaan huomenna, 19.5. Onnea Jaana&Juuso!
Oli kyllä kaikin puolin onnistunut ja iloinen päivä, kiitos järjestäjille! Yllättämisen jälkeen morsian pakkasi ohjeiden mukaan laukun ja me muut siemailimme kuohuviiniä. Tämän jälkeen suuntasimme kolmen auton karavaanina kohti Pornaisia ja Mil-Safaria. Retken kohokohta oli, kun morsian pääsi ajamaan aivan oikeaa panssarivaunua ja me muut heiluimme kyydissä. Aurinko paistoi, rapa roiskui ja tytöillä oli kivaa. Ennen matkan jatkamista saimme paistella makkarat kotatulilla. Tästä suuntasimme takaisin Lahteen, jossa meitä odotti paratiisi kaupungin keskellä. Meidän automme toki teki pienen kiertoajelun Mäntsälä Cityyn, jossa hankimme hieman matkaevästä(juotavaa), ja minun oli pakko saada Haribon Matador- mix karkkipussi. Ei ole parempaa. Kiitos sen, olen ollut kuukauden sokeri/karkkikoukussa!

polttareiden pukukoodi oli "suit up"

Lahden keskustan paratiisi osottautui Las Palmas- nimiseksi karaokebaariksi. Legendaarista. Karaokea n.klo 15 lauantai-iltapäivällä. Siinä on todellakin aivan oma tunnelmansa. Laulaa luikautettuamme mm. Volgan ja Pure korvaan mua- karaokeklassikot, suuntasimme päivälliselle ravintolaan. Syömisosuuden jälkeen minun päiväni alkoi olla lopuillaan, sillä muiden jatkaessa Kuhmoisiin mökkeilemään illaksi ja yöksi minulla oli seuraavana päivänä ohjelmassa kummipojan ristiäiset Espoossa. Yhdet caipiroskat ehti vielä jälkiruoaksi nauttia ja kuunnella, kuinka juhlakalu luennoi mm. trigonometriasta, derivoinnista ja ehkäisystä. Tämän jälkeen oli aika sanoa kiitos ja näkemiin ja toivottaa ystäville riemullista loppuviikonloppua. Itse vietin illan rauhakseen äitin kanssa kotosalla. Myös pikkuveli oli käymässä.

Sunnuntain retki kohti ensimmäistä kummin tehtävääni eli kastejuhlaa alkoi bussimatkalla Hämeenlinnaan ja pikkuveljen kanssa vuokravarastolleni rohmuamaan muutama laatikko matkaan.Tämän jälkeen vaatteiden vaihto vielä heidän kämpillä ja sitten lähdimme Elmon ja Jennan kanssa kohti Otaniemeä. Ristiäset alkoivat kello 14. Olimme paikalle n.14:02. Ei siitä sen enempää.
Kastetilaisuus meni nopeasti, ja omasta vauva sylissä- jännityksestäni huolimatta päivänsankari otti homman aika rennosti. Hänestä tuli komeasti Alvar Tapio ja uskon, että on nimensä mittainen mies! Koska kyseessä on perheenjäsenen vauva, normaaleissa olosuhteissa näkisin tuoretta kummipoikaani useammin, mutta nyt näin etätätinä, on varmasti nähtävä vähän enemmän vaivaa suhteen ylläpitämiseksi. Mikä lienee vain hyvä asia! En vain oikein tiedä suunnitelman toteutuksesta, sillä vihaan skypettelyä eivätkä Alvarin vanhemmat varmaan arvosta kauhean kauaa kaikenmaailman irlantiaiheisia lahjuksia :D
Ristiäisten jälkeen ilta sujui leppoisasti iskän ja Tuulan luona Nurmijärvellä saunoen ja varastosta rohmuamiani laatikoita läpi käyden.

Vappuaattona ohjelmassa oli käydä mummua moikkaamassa Karkkilassa, mikä oli ilmeisen mieluisa yllätys hänelle. Eikä varmaan pelkästään siksi, että veimme vappupizzaa yhteiseksi lounaaksi. Minustakin oli ihana nähdä häntä, tiedä taas, koska seuraavan kerran pääsemme tapaamaan.
Kyläilyn jälkeen iskä nakkasi minut Helsinkiin Puistolaan, jossa vietinkin loppulomani yksien parhaimpien ystävieni, Christan ja Mikon luona. Ensimmäisten kuulumisien jälkeen suuntasimme yhdessä Helsingin keskustaan ystävien luokse viettämään isommalla porukalla vappua. Laura oli järjestänyt melkoiset tarjoilut ja sivistyneesti nautimme kuohuviiniä ja herkuttelimme hyvällä ruualla. Oli kyllä rentouttavaa ja mahtavaa nähdä niin paljon ystäviä yhdellä kertaa!
Ja sama meno jatkui Vappupäivänä. Christa jäi kotiin leputtamaan ääntään ja me Mikon kanssa suuntasimme Munkkiniemeen vappusimalle ja -munkeille, ja jälleen pääsin viettämään laatuaikaa ystävieni kanssa. Totesin, että tuon kolmen päivän aikana, jonka Helsingissä vietin näin kyseisiä ystäviä enemmän kuin varmaan kuluneiden kahden vuoden aikana yhteensä! Munkkiniemessä munkkeilun jälkeen palasimme kotosalle tekemään tortilloja ja vain olemaan. Seuraavana päivänä Christalla oli tärkeä päivä tiedossa.

Keskiviikkona suuntasimme Christan kanssa yhdessä kohti Helsingin keskustaa, hän menossa valmistelemaan tulevaa tutkintokonserttiaan, minä vaihtaakseni junan bussiin mennäkseni moikkaamaan uudelleen Ninaa ja Alvaria Espoon Tapiolaan. Vietin heidän seurassaan hetkisen ennen kuin suuntasin LÄNSI-METROLLA (luit oikein!) takaisin Helsinkiin moikkaamaan Veeraa ja Topi-koiraa, joiden kanssa kävimme kahvittelemassa ennen Christan konserttia.
Konserttiin tuli vaikka ja ketä tuttuja ja rakkaita naamoja paitsi Christalle myös minulle. Keikka oli menestys niin kuin odottaa saattoi siitä huolimatta, että Christalla oli ääni poissa jonkin verran. Eipä tuntunut tuota ammattilaista haittaavan vaan täräytti itselleen tutkinnosta 5/5!
Lähdimmekin joukoulla juhlimaan jälleen kerran hyvin syöden ja juoden ja toistemme seurasta nauttien. Ilta venähti pikkutunneille asti, ja itselläni oli kentälle lähtö n. 5:30 aamulla.
Koneeseen päästyäni seuraava muistikuva oli siitä, kun laskeuduimme Oslon kentällä. Uni tuli siis melko nopeasti.

Reissu oli mitä parhain täynnä ihania ihmisiä ja tapahtumia, ja sain siitä energiaa pitkäksi aikaa. Kiitos rakkaat!Kunnes seuraavan kerran tapaamme!

Kevättä kohti

Hups, tovi taas vierähtänyt.

Edellisen tekstin ja tämän väliin on mahtunut paljon ja toisaalta taas ei oikein mitään. 

Emma- myrskystä ja lumesta Tralee selvisi kolhuitta, yhtenä päivänä oli vähän lunta maassa, mutta siinä kaikki. Koko kylä, ja koko maa oli kyllä aivan sekaisin siitä. Mikä tietysti ymmärrettävää, kun ei sellaisiin olosuhteisiin ole totuttu ja varauduttu. Työt jatkuivat kyllä normaalisti. 

Hyvää st. Patrickin päivää!

Nyt tosiaan on tullut jo 5 viikkoa töitä. Tosin minulta jäi koko viime viikko väliin sairaana olon vuoksi. Iski ehkä kamalin vatsatauti, mikä ikinä on ollut. Gastroenteriitiksi sen nimesivät ja antibioottikuurin lykkäsivät, mikä onneksi auttoi eli jonkinmoinen paha bakteeri minulla oli suolistossa, yök. Oli jokseenkin lohduton ja toivoton olo, kun sattui niin hemmetisti. Mutta kämppikset olivat onneksi tsemppaamassa ja onneksi viestittely sinne Suomeen on nykyään aika helppoa ja nopeaa. Tänään ensimmäistä päivää töihin taudin jälkeen ja olo on kuin olisin menossa ensimmäistä kertaa. Tajusin ennen kipeäksi tuloani, että olin ollut vasta kolme viikkoa töissä, mikä on lopun kaiken aika lyhyt aika. Mutta se tuntui paljon pitemmältä ja ruoskin itseäni, miksi en osaa ja miksi en ole jo oppinut. Toivottavasti en ehtinyt ihan unohtaa kaikkea tämän lähes puolentoista viikon poissaolon aikana. Toinen syy siihen, miksi tuntuu kuin olisin ensimmäistä päivää menossa on se, että sain vihdoinkin tilaamani polkupyörän! Enää ei tarvitse olla pyytelemässä kyytiä kotiin tai makselemassa taksia. Eli ensimmäistä päivää polkien töihin! Irlantilainen liikenne on ihan oma lukunsa, joten nyt vaan toivotaan parasta! :D

Nimesin sen "Freedom":ksi eli vapaudeksi liikkua itsenäisesti.

Pyhän Patrickin päiväkin 17.3. tuli ja meni. Satuin olemaan aamuvuorossa, jolloin olisin voinut lähteä illalla humpalle, mutta käveltyäni töihin, juostuani töissä ja käveltyäni osan matkaa kotiin ja kauppaan olin sen verran poikki kotiin päästyäni, että se juhlapyhä meni minulla illallisen ja elokuvan parissa itsekseni. Pääsiäinen meni myös vuoteessa, mutta onneksi lähes kivutta pitkääperjantaita lukuun ottamatta.

Mutta oli maaliskuussa iloisiakin tapahtumia. Saimme vihdoinkin neljännen asukin taloon. Hän on herttainen nuori irlantilaistyttö, opiskelija ja työskentelee aivan talomme vieressä, mikä on kätevää hänen kannaltaan. 

Minusta myös tehtiin kummitäti ensimmäistä kertaa elämässäni, kun perheeseen syntyi seuraava sukupolvi!

Muuta ei ole tainnut näihin kolmeen viikkoon ole tainnut kuuluakaan. Ehkäpä tämä tästä alkaisi luistaa pikkuhiljaa. Kevättä kohden mennään täälläkin, keltavuokkoja, leskenlehtiä, voikukkia ja narsisseja on näkynyt jo tovin. Vihdoinkin alkaa oikeasti vihertää kevään merkeistä. Ei muuta kuin eteenpäin ja uusia tuulia haistellen!

Ihanaa kevättä rakkaat siellä Suomessa (ja muualla)!

1. Luku

Jaaaaahas, täällä taas! Mistähän sitä alottaisi...
Olen ollut Irlannissa ja Traleessa nyt jo kolme viikkoa. Minulla on asunto kolmen kämppiksen kanssa, joista kolmas muuttaa sisään huomenna. Töissäkin olen ehtinyt olla jo yli viikon. On aika alottaa elämänrytmin löytäminen. Mitä ikinä se sitten onkin.

Työ Ballyseede Castlessa on mielenkiintoista, jännittävää ja erilaista. Kaikki työkaverit, jotka olen tähän mennessä tavannut ovat kannustavia ja ystävällisiä. Ikäjakauma on vähän erikoinen: suurin osa tarjoilijoista on college-ikäisiä eli 19-23- vuotiaita nuoria naisia. Loppuosa onkin sitten hieman vanhempaa ikäryhmää, perheellisiä naisihmisiä. Keittiöhenkilökunta on ikäjakaumaltaan erilainen, kaikki miehiä. Eli tunnen oloni vähän väliinputoajaksi. Olen kouluni jo tältä erää käynyt ja nyt kiinnostunut kehittämään ammatillisuuttani. Eli oman paikan löytäminen on vielä vähän työn alla. Työyhteisössä iällä ei niinkään ole merkitystä kunhan hommat hoituu ja kemiat pelaa jotenkuten, mieluiten hyvin tietysti. Ystäväpiiriin muodostaminen on haaste tässä tapauksessa, koska en samaistu kenenkään elämänvaiheeseen, ja asun kimppakämpässä Traleen keskustassa, kun taas muut asuvat vanhempiensa luona ympäryskylissä. Mutta kyllä tämä kai tästä. Toisaalta vielä on niin paljon tutkittavaa ja nähtävää, että nautin yksin "turreilusta" . Myöskin englanniksi eläminen ja uusien asioiden oppiminen ja asiakkaiden kanssa puljaaminen ovat omalla tavallaan rasittavia, joten toistaiseksi nautinkin vapaa-ajalla yksin olemisesta. Mutta kunhan työt alkavat luistaa ja asettuvat uomaansa, ehkä alan etsiä harrastusjuttuja. Vaikka vuorotyössä onkin haasteellista mitään vakinaista harrastusta hommata.

Olen tosiaan saanut tehdä töitä ravintolassa, häissä, ja ensi lauantaina teen ensimmäisen aamiaisvuoroni. Nautin vaihtelevuudesta, vaikka se onkin raskasta, kun joutuu oppimaan paljon asioita melko lyhyessä ajassa. Ja osa kollegoista puhuu jokseenkin epäselvästi ja suurin osa paitsi työkavereista myös ihan vain irlantilaisista puhuu todella nopeasti, joten moni asia menee pikkkkasen ohi, kun on melua ja melskettä ympärillä. Varsinkin häissä. Mutta häät ovat kivoja! Yksityiskohdissa on vielä hiomista. "Mitä" on jo selvillä, mutta "missä" ja "miten" ovat vielä hakusessa :D
Tästä voi käydä vilkaisemassa missä oikeastaan olenkaan töissä: Ballyseede Castle

Irlantiin asettumisessa on ollut omat haasteensa. Vaikka luulin olevani varautunut siihen, että moni

Asun yhdessä noista taloista :)

asia tehdään erilailla, niin osa niistä asioista on tullut lähes järkytyksenä, kuinka erilailla ne tehdäänkään :D Asuminen on yksi niistä. Talomme on melko vanha. Kaunis ja ihanalla paikkaa, huoneeni on iso ja valoisa. Mutta kylmä kuin mikä! Ennätyslämpötila makuuhuoneessani on ollut 18 astetta, kylppärissä noin 12. Normaalisti ne ovat about 15 ja 10... Asiat hoidetaan hitaasti, jos lainkaan. Korjaaja kävi melkein kaksi viikkoa sitten juuri ennen Emma- myrskyä katsomassa paria vetoisaa ikkunaa, joista hakaset olivat kaiken lisäksi rikki. Vielä ei ole mitään kuulunut siitä, koska ne tultaisiin korjaamaan ja tullaanko. Vuokraisäntäni on myös omalaatuinen kaveri. En oikein tiedä, onko hän vähän epäilyttävä ja hämärä, pihi vai vaan saamaton. Todennäköisesti kaikkea näitä. Olen melko varma, että talossamme ei ole kaikki tehty niin kuin säännöissä seisoo. Minulla on vuokrasopimus elokuun puoleenväliin saakka. Puolessa vuodessa ehtii nähdä, mihin suuntaan tämä elämä täällä lähtee pyörimään. Ehkä lähden kesällä etsimään muuta asumismuotoa, kun elämä on asettunut uomiinsa ja tunnen seutua paremmin. Tiedän, mitä palveluita käytän eniten, joten tiedän millä suunnalla haluan asua. Toki nykyinen sijaintini on ihana, lenkkimaastot aivan vieressä ja ikkunasta näkee vuorilla. Tai ainakin melkein.
Mutta ainakin vielä päivä kerrallaan. Ja kevät etenee vääjäämättä, mikä on ihanaa.

Blennerville, n.2km päässä oleva kylä

On ollut upeita aurinkoisia päiviä, ja Emma- myrskyn tuomasta lumesta ei ole tietoakaan ainakaan Traleessa. Olenkin onnistunut nauttimaan maaliskuisen lämpöisestä auringosta työmatkoillani. Olen kävellyt sen melkein 7km hotellille, ja sitten illalla saanut kyydin tai ottanut taksin. Työkaverit pitävät minua hulluna, kun kävelen, mutta eipä tässä paljon vaihtoehtoja ole ennen kuin saan tilaamani pyörän. Ei ole varaa laittaa 10-12 euroa suuntaansa takseihin neljä tai viisi kertaa viikossa. Nyt vain pitää löytää hyvä hieroja alueelta. Kosmetologin löysin jo Killarneystä.

Käväsinkin tuossa naistenpäivänä ihailemassa rakastamaani kylää, Killarneytä. Jos koskaan tulette Irlantiin, menkää sinne. Vaikka se saattaakin olla kliseinen paikka ja turisteille suunnattu kiertoajeluineen ja päiväretkineen ja matkamuistomyymälöineen ja lukuisine hotelleineen, niin asuu siellä paljon ihan paikallisiakin. Ja eräs työkaverini kertoi, että he ystävineen käyvät enimmäkseen ulkona Killarneyssa, jos lähtevät juhlimaan. Killarneyllä on erityinen paikka sydämessäni, sillä siellä minulle viime kesänä tarjoutui tämä mahdollisuus tulla Irlantiin töihin. Saa nähdä millaiseksi tämä tarjottimella annettu tilaisuus tulee osottautumaan. Ja siitä tämä Vierahilla Mailla vol. 3 suurimmaksi osin kertookin: uskomattomalla tavalla tarjoutuneesta tilaisuudesta työskennellä ja kehittyä omalla alallani, kokea millaista on elää Irlannissa vakituisesti. Millaisia asioita opin työstä ja ehkä myös elämästä ja itsestäni. Millaisia asioita kohtaankaan, kun tartuin tähän tilaisuuteen peloista ja perheen ja ystävien jättämisen hirveydestä huolimatta. En tiedä vielä, olenko unelmatyössäni, mutta tämä on tilaisuus päästä tutkimaan, mitä ainakin yksi haaveeni pitääkään sisällään, ja kohtaanko kenties muita haaveitani täällä ollessani. On ihana päästä jakamaan tämä teidän kanssanne, ja tällä tavoin tuoda teidät lähelleni tänne Vihreälle Saarelle. Cheers to life! Sláinte!