Hilleroisen Retket

Hahaa, sainpas itseni istahtamaan ja kirjoittamaan!

Touko- ja kesäkuu ovat menneet aivan siivillä! Täällä on ollut helteistä ja aurinkoista koko kesäkuun, mikä on kuulemma ensimmäinen kerta 40 vuoteen! Irlanti kokee melkoisia sääilmiöitä: marraskuussa oli hurrikaani, maaliskussa oli lumimyrsky ja nyt hellejakso.

Sääilmiöstä on siis tullut otettua kaikki irti. Kun hellejakso alkoi, minäpä päätin vihdoin suunnata tekemään ensimmäisen päiväretkeni pyörällä. Ja koska ei voi aloittaa kevyesti, päätin heti pyöräillä 13km vuorten ylitse toiselle puolelle, tehdä 13km vaelluslenkin ja sen jälkeen pyöräillä 16km takaisin kotiin kiertotietä, koska ei pystynyt enää menemään aivan suoraan vuorten yli. Täytyy sanoa, että sitä oli kyllä melkoisen väsynyt mutta järkyttävän onnellinen sen retken päätyttyä. Ja täynnä energiaa! Upeat maisemat, auringonpaiste ja lämpö, hiki iholla, eväät repussa ja vapaus tehdä koko reissu tai vain osa. Tuli kyllä niin voimaantunut olo sen jälkeen! Ja vaikka luulin, että olisin aivan poikki seuraavana päivänä ja että joka paikkaan olisi sattunut, niin valehtelematta ei kyllä oikeastaan tuntunut missään! Ja tästä olin äärimmäisen yllättynyt. Siitä huolimatta tarjosin itselleni palkkioksi hieronnan Day Spassa.

Slieve Mish- vuorten keskeltä ennen matkaa alas

Vanha hautausmaa kävelyreitin varrella.

 Vaellus oli nimeltään Keel Uphill Downhill Loop Walk ja se sisälsi niin pellon viertä kuin joen reunaa, asfalttiosuutta ja nummipolkuakin. Eli kaikenmoista maastoa ja maisemaa, eäimiä eikä oikeastaan juuri yhtään ihmisiä. Pienen kesäsateenkin ehdin niskaani saada, mikä ei oikeastaan haitannut yhtään vaan oli oikeastaan aika tervetullut hikoilun keskellä.

Keel Walk:in asukkaita

Taru! Lähes 16 vuotta ystäviä <3

Ha'Penny Bridge Dublinissa

Seuraavalla viikolla lähdin retkelle Iloiseen Dubliniin. Tämän retken tein bussilla, vaikka työkaverit kysyivätkin että meinaanko pyöräillä. Dublinin retken syy oli sosiaalinen: ystäväni Taru oli työporukan kanssa Dublinissa aamupäivän, joten se oli riittävä syy lähteä aamulla 5:30 bussilla köröttelemään kohti itärannikkoa ja pääkaupunkia. Sää suosi jälleen, ja retki oli erityisen onnistunut! Oli ihana nähdä omaa ihmistä, ja shoppailla vähän isommissa ympyröissä. Vaikka kotiin päästyäni olin jokseenkin rätti, oli se sen arvoista! Vieläkään ei kyllä tullut käytyä Guinness Storehousessa. Ehkä seuraavalla kerralla, kun joku tulee käymään täällä. Se jotenkin vaikuttaa sellaiselta paikalta, että sinne pitää mennä hyvässä seurassa!

Tässä kesäkuussa on tullut hyödynnettyä kirjastoa täällä Traleessa. Olen lukenut kirjoja, jotka jo on joskus tullut luettua, mutta myös uusia tarinoita. Toki kirjailija on tähän mennessä aina ollut sama, luottoviihdyttäjä jo 15vuoden ajan: Nora Roberts. Mikäs sen mukavampaa aurinkoisina hellepäivinä kuin lukea vähän murhilla tai mystisillä seikkailuilla terästettyä romantiikkaa!

Dublinin reissun jälkeen pidin vähän hiljaiseloa retkistä, vaikka suunnitelmia pyöri päässä jatkuvasti. Yksi lukemistani kirjoista sai minut jopa haaveilemaan retkestä Corfulle. Helteiset päivät, meri ja tuulenvire, lämpöiset illat tähtitaivaineen... toimisi. No, ei ehkä tänä vuonna mutta kenties joskus.

Vaikka hellettä piisaa ja syksy tuntuu kaukaiselta ajatukselta, niin on se pyörinyt mielessä jo keväästä asti. Hirvittää nimittäin ajatella ilmojen viilenemistä, mikä tuo myös tämän kämpän viilenemisen. Vaikka tämä +28 astetta makuuhuoneessa on parempi kuin sen +13 niin on se vähän liikaa.. eli olen myös pitänyt silmällä uusia vapautuvia asuntoja. Vuokrasopimukseni päättyy elokuussa, jolloin se on uusittava jälleen kuudeksi kuukaudeksi, jollen sitten muuta muualle. Mielelläni muuttaisin muualle, mutta mitään oikein houkuttelevaa ei ole vielä tullut. Yksi asunto olisi ollut täydellinen! Se oli alueella, josta olen haaveillut koko kevään, ja kävinkin katsomassa sitä. Upea! Ainoa ongelma oli vähän saamaton kämppis, joka huolehti vuokraamisesta ja näytöistä. Kaikesta päätellen kämppä on vuokrattu, mutta ei minulle. Jätkästä ei saanut kunnolla irti informaatiota, eikä myöskään vastauksia viesteihin. Ehkä ihan hyvä näin, voi olla että olisi ollut hiuksiarepivää asua kyseisen ihmisen kanssa.

Slieve Mish & Brandon-  vuoret taustalla

Jännittäessäni - ja turhautuessani- asuntoa, päätin lähteä liikkeelle saadakseni ajatukset muualle. Niinpä hyppäsin urhoollisen ratsuni Freedomin selkään ja poljin 13km Glanageentyn virkistysalueelle, missä urheasti vaelsin 9km ylös rinnettä, alas laaksoon ja taas ylös toiselle puolelle ja jälleen alas lähtöpisteeseen. Korkeimmillaan oltiin 273m merenpinnan yläpuolella. Glanageenty oli huikea!

Sen sanotaan olevan mysteerien, myyttien ja kansanperinteen aluetta, eikä suotta. Paikassa oli hämmentävää ja ihastuttavaa imua, joka kutsui vaeltamaan aina vain edemmäs. Tunsin oloni voimakkaaksi, itsevarmaksi ja onnelliseksi. Tunsin outoa yhteyttä alueeseen, mikä tietysti sai oloni tuntumaan hölmöltä varsinkin, kun mutkan takaa tupsahti niityllinen lehmiä, mikä muistutti että alueella asuu ihan tavallisia ihmisiä. Mutta kokemus oli ehdottomasti kaiken kiipeämisen ja hikoilun arvoista. Olisin voinut tuijottaa edessäni avautuvaa maisemaa Kerryn vuoristoihin ties kuinka kauan, henkeäsalpaavaa! Varsinkin henkilölle, joka on kasvanut peltojen ja metsien ja kaupunkien keskellä ja nähnyt tuntureitakin vain muutaman kerran elämässään. Sanat eivät vain riitä kertomaan sitä tunnetta, joka nousi tajutessani, että tämä on minun kotini tällä hetkellä. En tiedä, voisinko enää vaihtaa sitä maisemaa ja mahdollisuutta toiseen.

Ehkä Glanageentyn mystinen tunnelma johtui juhannuksesta, sillä oli juhannuspäivä, kun retkeilin siellä. Juhannus noin muuten meni aika hissukseen. Olin kyllä vapaalla, mutta lähinna nautin säästä ja kirjoistani. Taisinpa tehdä hyvää ruokaa ja juoda vähän viiniä. Päivän päätteeksi kävelin lahden rantaan katsomaan, kuinka keskikesän aurinko laski. Ja komeastihan se laski.

Blennerville

 Kaikkien noiden ihanien retkien jälkeen tein myös yhden vähän vähemmän ihanan retken paikalliseen ensiapuun tässä kuluvalla viikolla. Onnistuin töissä kippaamaan kulhollisen kuumaa keittoa suoraan kädelleni polttaen ranteen ja kämmenen. Tähän mennessä tämä taitaa olla ensimmäinen vakavampi vahinko, joka minulle on töissä tapahtunut. Ja nyt tarkoitan koko 10 vuotena, jonka olen työelämässä ollut. Enkä muista kyllä milloin olisin moista kipua tuntenut. Tatuoinnit sattuvat, mutta se on aivan eri asia, koska kipu lakkaa, kun neula nousee ihosta. Mutta tämä.. jösses!

Tällä retkellä oli täysikuu

Kolmen ja puolen tunnin EA:ssa odottamisen jälkeen aloin klo 1 yöllä tuntea oloni hölmöksi, sillä selvästi palovamma ei ollut niin paha kuin kuvittelin, ja toivoin vain että joku paketoisi sen oikein ja voisin mennä kotiin nukkumaan. Niin kävikin kuin hoitaja, joka oli katsonut sitä pian sairaalaan saavuttuani ja käskenyt odottamaan lääkäriä kysyi, haluanko kotiin ja tulla aamulla uudelleen. Näin tapahtui. 5h yöunien jälkeen suuntasin takaisin. Kämmen selvästikin oli selvinnyt tapahtuneesta ilma vammoja ja oli normaali aamulla. Ranne sen sijaan oli ottanut vähän enemmän osumaa, mutta eiköhän tässä hengissä selvitä. Nyt vain odotellaan, että parantuu.
Kivuliasta hommaa tämä palovammailu. En voi suositella.
Kätöseni epämukavuudesta huolimatta en suostunut jäämään sisätiloihin vaan päätin vihdoinkin tänään suorittaa retken, jota olen odottanut pitkään: hyppäsin bussiin ja suuntasin Dingleen!
Dingle on kalastuskylä, ja keskellä suosittuja matkailukohteita ja nähtävyyksiä, ja on itsekin sellainen. Siitä tulee minulle mieleen Hanko.
Viimeksi Dinglessä ollessani 8 vuotta sitten en ehtinyt kauheasti nähdä itse kylää, joten nyt pyhitin päivän vain tallusteluun, nautin hyvän lounaan ja fiilistelin tuota kiireistä ja ihmisiä kuhisevaa pikkukylää. Turisteista huolimatta Dinglessä on oma rauhallinen ja onnellinen auransa. Ehkä suuntaan sinne vielä uudelleen tässä kesäkaudella, mutta ehdottomasti haluan nähdä millainen paikka on, kun turistivirrat lakkaavat ja hiljenevät. Päivä oli kaikin puolin onnistunut ja täydellinen. Hienoinen pettymys tuli, kun bussi kotiin oli hajonnut matkalla ja siten 45 minuuttia myöhässä... jos olisin meedio, olisin sen tiennyt ja nauttinut satamassa käyskentelystä ja ihmisten katselusta. Oli myös ihastuttavaa nähdä, kuinka paikalliset alkoivat illan saapuessa kerääntyä paikalle lauantai-illan viettoon.
Melkein olisi tehnyt mennä mukaan ilonpitoon! Mutta kyseessä oli päivän viimeinen bussi.
Meedioista puheen ollen! Käväisin yhden puheilla, mikäs sen hauskempaa kuin tunnelmallinen pikkukylä ja aito irlantilainen meedio!Siitä huolimatta, että tingin hinnan 50 eurosta 15 euroon enkä siis saanut yhtä kattavaa luentaa, täti kertoi aika jännittäviä asioita. Taidan kyllä pitää ne omana tietonani.

Siinä tämänhetkiset retket ja kuulumiset. Työrintamalla menee tasaisesti, kesä on ollut kiireinen ja kiireisemmäksi muuttuu. Eipä siitä oikein osaa sanoa muuta kuin että pidän siitä. Töissä siis sujuu hyvin, retkipäivät tuottavat iloa ja sisältöä elämään. Sosiaalinen elämä on vielä melkoisen vähäistä, ja tämän päiväinen retkeni sai minut melankoliseksi, koska olisihan se nyt ihanaa, että ympärillä olisi niitä omia ihmisiä ja oma sosiaalinen verkosto. Onneksi on sosiaalinen media.

Bubbles

Näihin kuviin ja tunnelmiin!