The Weekend

Ensimmäinen viikonloppu takana. Lauantai sujui leppoisasti, eipä tullut juuri mitään ihmeellistä tehtyäkään. Vein Obin taas lenkille, tällä kertaa tietä pitkin kohti Bunessaa. Bunessaan taitaa toki olla melkein 20km, joten kävelimme vain jonkin matkaa siihen suuntaan. Tällä kertaan Obi ei olisi millään halunnut kääntyä takaisin vaan iloisesti tassutteli koko ajan eteenpäin. Tehdäänköhän sen kanssa aina sama lenkki, minkä vuoksi Obi niin innokkaasti tahtoi eteenpäin.. Ja tietysti keskellä tietä. Onneksi ihmiset täällä ajavat suhteellisen hitaasti ja vilkuilin jatkuvasti olkani ylitse. Kova tuuli vaikeutti autojen äänen kuulemista.

Ajaminen täällä on ihan oma juttunsa. Olen toki nähnyt kaikenlaista ajamista ja Irlannissa oleskelun aikana suurimman osan jännimmistä jutuista. Täällä tiet ovat yksikaistaisia kapeita pikkuteitä, joita paikalliset viilettävät surutta menemään. En ole tähän mennessä tainnut nähdä yhtäkään nopeurajoitusmerkkiä. Teiden varsilla on useita "passing point"- kylttejä. Passing point, on kohta tiessä, joka on hieman levennetty, jolloin vastaantuleva voi jäädä joko odottamaan sellaiselle tai jos se on vasemmalla puolella vastaantulija odottelee, jotta toinen ajaa levennyksen kautta ohitse. Se väistää, joka tulee sellaisen kohdalle ensin tai jonka on helpompi antaa tietä. Se on jopa laki. Jos et ensimmäisen mahdollisuuden tullessa anna tietä, saat sakon. Koskee myös, jos ajat hitaammin kuin takana oleva; sinun kuuluu pysäyttää tai hiljentää passing pointille niin, että takaatulija pääsee ohi. Ja aina vilkutellaan ja moikkaillaan. Se on minusta herttaista. Eilisellä lenkilläkin aina kun väistin ja pysähdyin penkan reunalle Obin kanssa, suurin osa autoilijoista moikkailivat minulle :) Huomiovärinen juoksutakkini onneksi näkyy melko pitkälle, joten erottaa että tiellä on jotain :D

"Täällä tuulee!"

Se takki on muuten osottautunut huippuostokseksi. Tähän mennessä se on pitänyt minut lämpimänä ja kuivana voimakkaalla tuulella sekä rae- ja vesikuuron aikana, joka lenkin lopuksi iski niskaan. Kävelimme Obin kanssa nauttien raittiista ilmasta ja minä maisemista, tallustelimme laskuveden vapauttamalla rannalla ja minä tutkailin kuin Niiskuneiti ikään näkinkenkiä. En löytänyt yhtään sydämenmuotoista, vielä. Olimme kävelleet reilun 2,5km, ja tie alkoi nousta sen verran, että näin kunnolla Iona- saarelle. Samalla huomasin, että sieltä suunnalta nousee pilviä, jotka aivan varmasti satavat ja reipas tuuli tuli vielä siltä suunnalta! Obi olisi jatkanut oikein iloisesti eteenpäin, mutta minua ei huvittanut kastua läpimäräksi. Eikä Obikaan ollut kovin innostunut sateesta kuten sain huomata. Joka tapauksessa käännyimme ja lähdimme ripeänlaisesti kulkemaan kotia kohti. Matka tuntui loputtomalta varsinkin kun tuntui siltä, että meitä jahdataan :D Mutta, ihme ja kumma, sade, jonka näin laskeutuvan lochin toisella puolella kohoavilla vuorilla ei syystä tai toisesta alkanut meidän yllämme. Saimme kävellä koko matkan auringonpaisteessa aina Pennyghaeliin asti ja vasta pari sataa metriä ennen kotia taivas repesi.Vuoria ei enää kunnolla erottanut, tuuli ulvoi ja meri vaahtosi! Olisi aivan mielettömän hienot kuvat tullut juuri ennen kun alkoi sataa, mutta en siinä vaiheessa enää viitsinyt pysähtyä ja Obilla on tapana vähän vetää, joten en ottanut riskiä, että puhelimeni olisi meressä. Pääsimme kuitenkin vielä eteenpäin semikuivina, koska ensin taivaalta tuli rakeita, lujaa, ennen kuin sade muuttui vedeksi. Kotiin päästyämme, aurinko jo pilkisti pilvien lomasta eli me saimme vain saderintaman reunan yllemme. Mutta oli mahtavaa! Takki piti kuivana, ja oli tunne, että on vahvasti elossa!

Lauantain lenkkimaastoa

Loppuilta meni huoneessa dataillessa. Illallisella olivat vain hotellin asukaspariskunta, joten sekin oli hyvin leppoisa. Näin Paul ainakin sanoi, kun käväisin keittiössä. Juuri kun olin menossa suihkuun ja painoin suihkun päälle, valot sammuivat. Häkellyin kovasti, koska luulin että se olin minä! Muutamassa sekunnissa ne kuitenkin tulivat takaisin ja menivät sitten uudestaan! Uskaltauduin kuitenkin suihkuun, koska valot tulivat takaisin yhtä nopeasti kuin menivätkin. Tultuani suihkusta aloin kuulla jyrinää ja tajusin, että sähkökatkokset johtuivat ukkosesta! Ryntäsin ulos huoneestani, sillä sen ikkunoista ei ole oikein hyvä näkymä. Tämä on vähän kuin luola, niin kuin Tony sanoi. Mutta se on söpö luola :) Ryntäsin siis luolastani ruokasaliin, josta on ikkunat lochille. Tony ja Paul olivat vielä siellä, ja kyselivät enkö oikein välittänyt ukkosesta,totesin että päinvastoin! Tosin, vaikka salamat ja jytinät ovat mahtavaa katseltavaa ja kuunneltavaa, ei niistä ole kiva nauttia yksin :D Ukkosmyrsky ei kuitenkaan kestänyt kovin kauaa, sillä ehdimme nähdä vain pari välähdystä ja jyrähdystä ja sitten se oli kaikki ohi. Toivottelin hyvät yöt pojille ja palasin huoneeseeni nukkumaan.

Tänään sunnuntaina heräsin siihen, että huoneessä on jäätävän kylmä. Patteri menee itsestään pois päältä klo 8:30, koska silloin hotellin asukkaat yleensä poistuvat huoneistaan ja lähtevät aamiaisen kautta omille teilleen. Söin aamiaiseni keittiössä ja palasin huoneeseeni, jossa ei kuitenkaan voinut kovin kauan viettää aikaa, kun oli niin kylmä :D palasin siis ruokasaliin, jossa Joy ja Paul (äiti ja poika) kinasivat, miten kannattaisi järjestellä pöydät illalla tulevalle ryhmälle; olimme saaneet aamun aikana 8 henkilön pöytävarauksen. Yhteensä illallisella siis tulisi olemaan 10 henkeä. On tavallaan huvittavaa ajatella, että 8 hengen seurue luo jo pienen probleeman ja sitä joutuu miettimään muutaman minuutin enemmän ja "keittiö" haluaa etukäteen tilauksen, ja minut tarvittiin illaksi töihin. Aiemmassa paikassa kun hoiti yksinään isompiakin ryhmiä, eikä keittiössä välttämättä ollut kuin yksi kokki, mutta pystyttiin hoitamaan kaksi kertaa tuon ryhmän kokoinen ryhmä ilman ennakkotilauksia. Meno siis on jokseenkin eri, mutta työtä riittää silti, sen tekeminen on niin erilaista jotenkin, että se tuntuu ihan yhtä "raskaalta" :D Ja on muistettava, että kukaan näistä ihmisistä ei ole alallaan ammattilainen, vaan tekee sitä ihan muista syistä ja se on enemmän kuin ihailtavaa. Minusta on ihanaa olla osa tätä kaikkea! Ainakin vielä, katsellaan mitä tapahtuu kun kausi alkaa kunnolla! :D

Kun huoneet ja ruokasali oli saatu kuntoon, suuntasin Paulin kanssa Craignureen, eli kylään, jonne lautta saapui. Craignuressa menimme paikalliseen kylpylähotellin uimaan! Siellä siis oli vain yksi allas, ja spa-osastolla oli sauna (!) ihan jokseenkin kelvollinen vaikkei löylyä juuri ollutkaan :D sitten löytyi höyryhuone, jotkut poreammeet jaloille sekä ulkoporeallas, joka oli paikan paras juttu! Sai istua ulkosalla viileähkössä ilmasa lämpimässä poreammeessa ja ihailla Skotlannin ylämaiden vuoristomaisemaa, joka avautui eteemme. Ei huono, sanon minä! Kylvettyämme riittävästi palasimme hotellille ja minä lähdin vielä Obin kanssa iltapäivälenkille. Tällä kertaa lähdin metsään taikka alueelle, joka ennen oli metsä. Nyt se on kaikki kaadettu hehtaaritolkulla ja tukkipinoja oli siellä täällä. Kävelimme Obin kanssa tietä, joka oli tehty tukkirekkoja ym. varten. Hakkuuaukeat ovat kuulemma olleet jo useita vuosia, eikä kukaan ole saanut niitä valmiiksi...
Aika pian lenkin jälkeen olikin jo taas yhteinen ruoka-aika, jonka jälkeen valmistauduin toiseen työvuorooni. Ihan kivaa oli kyllä! Paljon on opettelemista, olin ihan sekaisin kaikesta, vaikkei sinällään ollut edes kiire. Tutuimmalta ja turvallisimmalta tuntui kantaa lautasia pöytään :D asiakkaat olivat kuitenkin todella mukavia, he olivat joitain muita B&B pitäjiä tästä lähistöltä ja Tonyn, Joyn ja Paulin ystäviä, jotka toivat kuusi ystävää mukanaan syömään. Kaiken kaikkiaan siis mukavan leppoisa viikonloppu, vaihtelua aiemmille työviikonlopuille.. :D Ensi viikolle ei ainakaan tällä hetkellä ole yhtään huonevarauksia, joten viikon pitäisi olla aika hiljainen, mikä mahdollistaa minulle käynnin Obanissa hoitamassa virastokäyntejä sekä ehkäpä joitain turistijuttuja. 


Nyt kuitenkin, kauniita unia ja hyvää yötä!