Pääsiäislomailemassa

No huh huh, olipahan loma! Loppui aivan liian lyhyeen, kaksi viikkoa meni niin että humaus vain kävi. Ajan hurja juoksu tarkoittaa sitä, että tämä lukukausi tekee kohta loppuaan.. Nyyh!
Mutta palatakseni pääsiäisen tapahtumiin ja ihan nyt tämän vuoden pääsiäisen. Lomahan meillä alkoi 30.3. ja 1.4. matkustimme ISS:n eli International Student Society:n kanssa Belfastiin Pohjois-Irlantiin. Huippu reissu, ihan mahtava! Eihän sitä tietenkään lähdetty heti klo 7 aamulla, mutta heti sen jälkeen, että ei mitenkään liikaa myöhässä. Koska bussi oli täynnä nukkuvia tai nuokkuvia matkalaisia, huristelimme auringon noustessa suoraan Dubliniin. Matka kesti noin kolme ja puoli tunti, joista kolme kärsin kamalaa vessahätää. Onneksi olen kuoromatkojen karaistama! Dublin otti meidät vastaan aurinkoisessa ja lämpöisessä säässä ja koska oli lounas aika, painelimme syömään. Suuntasimme Temple Bar :n alueelle, mikä sai muun ryhmän naureskelemaan, koska Temple Barista puhuttaessa yleensä tarkoitetaan, noh, baaria :D Mutta me söimme myöhäisen aamiaisen tai toisen aamiaisen Bad Ass Caféssa (loistava paikka, suosittelen jos kukaan koskaan on Dublinissa käymässä!).

Papuja ja mausteista munakokkelia, namnamnam!

Pari tuntia Dublinissa ja sitten palattiin bussiin ja nokka kohti pohjoista. Yksi pissatauko välissä, ja loppuiltapäivästä saavuimme Belfastiin, jonka yllä huolestuttavasti pyöri tummia pilviä.. Paljon porukalla (ja isolla porukalla) matkustaneena tavallaan kärsin siitä, kuinka huonosti hostelliin kirjoittautuminen oli hoidettu...Koska meitä oli ainakin se 40, täytimme koko hostellin ala-aulan, kun matkanjärjestäjät vasta siinä heräsivät keräämään meidän deposit- rahoja ja jakamaan meitä huoneisiin. Huoh. Noh, puolen tunnin järkkäilyjen jälkeen pääsimme huoneeseen 20 muun, onneksi meidän ryhmäläisen, kanssa. Sänkyjen varaus ja kamojen jättö ja kaupungille!! Muut lähtivät Tescoon ostamaan syötävää ja juotavaa illaksi, minä ja Hanna painelimme tutkimaan ympäristöä vielä kun oli valoisaa. Ehdimme toki käydä myös kaupassa ostamassa juotavaa illaksi (hostellissa oli Kellari, jossa saimme istua iltaa ja nauttia alkomahoolijuomia), mutta koska olemme Hannan kanssa tällaiset rikkaat suomalaiset porvariopiskelijat (NOT), me kävimme ravintelissa syömässä sen sijaan, että olisimme paistelleen jauhelihaa hostellin keittiössä. Tässä vaiheessa on sanottava kiitos iskän laittamalle 100 eurolle Visa kortin deposit puolelle! Yksi ranskalaispoika Séb lähti meidän mukaan. Menimme syömään paikkaan nimeltä Nandos. Oi, oli hyvää! Kaikki pohjautui peri-peri- mausteelle, eli kaikki oli melkoisen tulista. Metal Head ystävämme (joka paljoo Turisasta ja oli otettu kun kerroin ko. bändin olevan kotikaupungistani, kai, ja että olen tuntenut yhden bändin jäsenistä. Tästä Séb oli kaikkein vaikuttunein) meni vahingossa sitten ottamaan kaikkien tulisimman vaihtoehdon, ja on se melkoista nähdä aikuinen mies kyynelissä liian tulisen ruuan vuoksi! Tescosta ostin myös itselleni Munamiekan eli muoviputkilon, jossa oli kolme tusinaa pientä folioon käärittyä suklaamunaa. Ai mitkä heräteostokset? Suklaat eivät kuitenkaan osoittautuneet kovin herkullisiksi, joten yritin niitä jakaa kaikille ympärilläolijoilleni.

Munamiekka

Palattuamme syömästä, muut vielä kokkailivat. Toivottamaan mannereurooppalaiseen tapaansa ranskalaiset ja espanjalaiset söivät vasta 8-9 aikaan illallista, joten jouduimme odottelemaan tovin ennen kuin he olivat valmiit laskeutumaan kellariin meidän kanssa. Mutta ilta oli mitä hauskin! Pojilla oli kitarat mukana, joten saimme kuunnella live- musiikkia niin irlantilaista kuin ranskalaista kuin varmaan muun maalaistakin. Istuimme pari tuntia ottamassa kuvia, juttelemassa, nauramassa, nauttimassa juomiamme ja kuuntelemassa musiikkia. Hanna ja minä vetäydyimme takaisin huoneeseen yöpuulle jo melko aikaisin, olisiko ollut 11-12 aikaan, sillä meillä oli suunnitelmissa mennä johonkin kuppilaan aamiaiselle ennen lähtöä seuraavana aamuna. Eihän siitä nukkumisesta juuri mitään tullut sillä Kellari oli juurikin meidän huoneen alapuolella niin, että kuulimme kaikki kovemmat huudahdukset, soittamisen ja nauramisen. Ja laulamisen. Eräs suomalainen vaihtarikaveri taisi opettaa miten Baarikärpänen menee... Eräs ranskalainen ystävämme taisi nauttia vähän liikaa, koska saimme kuunnella, kuinka hän puheli sujuvaa norjaa wc-pytyn kanssa myöhemmin yöstä. Olin juuri ehtinyt vaipua uneen, kun heräsin hyvin äkisti kovaääniseen ranskan puhumiseen ja kun nostin päätäni näin kuinka yksi ranskalainen ystävämme tanssi huoneessa, kyseli kuinka voin ja toivotti rauhaa. Juokoon seuraavalla kerralla rommikolansa raakana, ilman kolaa kun menee hyperaktiiviseksi :D Se poika on muutenkin vähän yliaktiivinen aina välillä. Loppujen lopuksi nukahdin noin puoli viisi aamusta ja nousin heti seitsemältä. Voin sanoa, että oli hiljainen bussimatka Bushmillsiin ja Giant's Causeway:lle!
Bushmills on noin 1300 asukkaan kylä Pohjois-Irlannin pohjoisella rannikolla. Sieltä löytyy maailman vanhin luvan saanut viski tislaamo "The Old Bushmills Distillery". Siellä käytiin! Tislaamo oli ihan mielenkiintoinen ja sitä oppi ymmärtämään viskin tekoa vähän paremmin. Mitäänhän en enää muista, mutta silloin se tuntui aukeavan. Kierroksen jälkeen suuntasimme Giant's Causeway: lle, joka on basalttipylväistä koostuva nähtävyys. Mikään hirvittävän iso se ei ole, mutta ympäristö mihin se on muodostunut oli aika vaikuttava! Paljon merta ja korkeat kielekkeet ympärillä. Se on yksi UNESCON perintökohteista ja siellä vierailee vuosittain tuhansittain kävijöitä. Myös meidän käynnillä kivillä seisoskeli paljon ihmisiä.

Siellä niitä seisoskeli kun me päästiin paikalle

Kivet ovat suurimmalta osin kuusikulmaisia

Näkymät on hulppeat!

 Muutaman tunnin ihmettelyn jälkeen lähdimme ajamaan takaisin kohti Belfastia. Palattuamme kaupunkiin, me poroporvarit ja Maria lähdimme jälleen ulos syömään, kun muut menivät kaupan kautta hostellille. Moni paikka oli ihan tupaten täynnä ja odottelua olisi ollut vähintään kolme varttia. No, samaisesta Nandosista, jossa olimme edellisiltana olleet löytyi meille kolmelle paikat. Valitettavasti kauppa oli ehtinyt mennä jo kiinni, kun me lopetimme ruokailun, joten sitten metsästimme off-license baarin, josta sai ostettua muutaman siiderin iltaa varten. Kysäisimme neuvoa vastaantulevilta kahdelta naiselta, ja he neuvoivat meille iloisesti tien. "In Belfast, you can always get a drink!". Kuulosti hyvältä sloganilta turistiesitteeseen.. No loppujen lopuksi löysimme yhden ja sen jälkeen palasimme mekin hostellille. Meidän huoneessa ranskalaistytöillä oli tohina päälle laittautumisessa, koska porukka oli lähdössä pubiin istumaan ennen omia jameja Kellarissa.
Ensimmäisessä pubissa istuimme kuin sardiinit purkissa eräässä loosissa. Tuli vähän mieleen sauna; kaikki istui vieretysten pikkuruisessa kopissa, jonka ovi suljettiin ja oli kuuma! Kukaan ei ollut tosin alasti.. Pian siirryimme kuitenkin naapurikuppilaan, jossa soitettiin live- musiikkia. Oli hienon kuuloista ja ranskalaiset ystävämmekin pääsivät osaksi iltaa! Väki tanssi ja lauloi mukana, sitä tuli väkisinkin loistavalle tuulelle! Ja ei, pari tuoppi ei vielä vaikuta samalla tavalla. Juuri ennen kuin soittajat lopettivat, joku munapää kuitenkin meni kaatamaan juomansa käsivarrelleni. Onneksi oli vain rommicola, eikä mikään punaviini.. Joka tapauksessa,  takkiani en voi pestä itse pyykkikoneessa vaan se pitäisi viedä pesulaan.. En ole vielä saanut aikaiseksi, koska juomaa ei kaatunut niin paljon, että takki olisi ruvennut hirmuisesti haisemaan. Léo ystävällisesti ehdoitti, että katson googlesta ohjeet kuivapesuun. Kaiken löytää googlesta. Miehet..

Karel laulamassa ranskaksi irkkusoittajien kanssa

Kun bändi oli lopettanut kävelimme takaisin hostellille ja suuntasimme Kellariin. Tällä kertaa tunnelma oli vähän vaisumpi, mutta kitaraa soiteltiin ja juteltiin niitä näitä. Edellisenä iltana olivat kuulemma pelanneet erästä peliä ja nyt se aloitettiin uudelleen. Sääntönä oli, että jos puhui omalla kielellä, joutui ottamaan yhden vaatekappaleen itseltään pois. Ranskalaisille ja espanjalaisille se oli melko haastavaa, sillä he puhuvat alituisesti omia kieliään varsinkin jos ovat keskenään. Heillä on oikein hinku puhua niitä. Meille suomalaisille se ei ollut niinkään vaikeaa. Me emme myöskään saaneet puhua ruotsia, koska kukaan ei huomaa kuulemma eroa ruotsin ja suomen välillä (!), ja Léo muisti, että se on meidän toinen kotimainen kieli joten.. Kaikki olivat vähän nuukahtaneita ja kellokin näytti jo ainakin 1 aamusta, joten keskustelu ei käynyt mitenkään liian vilkkaasti. Jokunen oli ilman kenkää tai sukkaa, mutta jäi kuulemma aika laimeaksi edelliseen iltaan verrattuna. Maria oli ylivoimainen, koska oli ainoa italialainen matkalla. Me poistuimme melko pian, yhtäkään vaatekappaletta menettämättä, kakan hajuiseen huoneeseemme nukkumaan. En tiedä menikö huoneemme vieressä juurikin kaikki viemäriputket vai miksi se haisi, mutta sen seinän vieressä, jossa minä nukuin oli pakko nukkua vain toisella kyljellä! Ei todellakaan voinut kääntää kasvoja seinää kohden!
Seuraavana aamuna suunnitelmissa oli pongahtaa jälleen heti kukonlaulun aikaan ylös ja mennä jonottamaan maaliskuun lopulla auenneen uuden Titanic- museon oville. Titanicin uppoamisesta kun on nyt kulunut 100 vuotta, täälläkin on tapahtunut kaikenlaista. Sitä on, voisin jopa sanoa, juhlittu.. Mielenkiintoista. No, joka tapauksessa saimme kävellä kovassa tuulessa, mutta ainakin auringonpaisteessa muutaman kilometrin matkan museolle. Mukaan lähti myös Maria. Oli hyvä idea olla heti museon auetessa jo paikalla, sillä silloin ei ollut vielä ihan liikaa ihmisiä liikkeellä vaan saimme kierrellä melko rauhassa. Bussi takaisin Corkiin lähti vasta klo 1 päivällä, joten meillä oli jokunen tunti. Itse en ole niin syvästi kiinnostunut Titanicin tarinasta, vaikka olihan se toki traagista. Koska kyseinen paatti rakennettiin Belfastissa, myös näyttely oli kasatty varsin vahvasti tämän rakennusprojektin ympärille. Itse uppoamista, joka kaikkia viehättää ja hirvittää eniten, ei kuitenkaan ollut kovin vahvasti nostettu esille toisin kuin kuulemma Lontoossa aikoinaan. Täällä Irlannissa pyörii sanonta ja teksti, että "tarvittiin 100 irlantilaista rakentamaan Titanic, mutta vain yksi englantilainen upottamaan se". Näyttelyn kierrettyämme lähdimme kävelemään takaisin keskustaan ostamaan jonkin verran matkamuistoja ja tuliaisia. Sadekin muisti meitä tässä vaiheessa, joten painelimme melko kiireesti eteenpäin. Vasta tässä vaiheessa pysähdyimme aamiaiselle. Ostimme subit mukaan ja menimme hostellille syömään. Muut alkoivat saapua vähän sen jälkeen takaisin, kaikki melko kastuneina. Yhdeltä lähdimme huristelemaan kohti kotia.

Belfast aamuauringossa

Titanic- museo